Uutislistaukseen

Pyhiinvaellus pyörän sarvissa

Ilona Mähönen kulki Oulujoen pyhiinvaellusreitin päästä päähän viime kesänä. Matkalla tutuksi tulivat niin kirkot kuin Raamatun psalmit.

Ilona Mähönen_Ilona Mähönen.jpg

Ilona Mähönen polki Oulun tuomiokirkolta Säräisniemen kirkolle ja siitä Vaalan rautatieasemalle. Vaelluksen paluumatka taittui junalla.

Millaista on matkata yksin entuudestaan tuntemattomalla reitillä? Entä jos rengas puhkeaa metsäautotiellä?

Ilona Mähönen ehti miettiä monenlaista lähtiessään Oulujoen pyhiinvaellusreitille viime elokuussa. Mähösen suunnitelmissa oli pyöräillä koko reitti eli Oulun tuomiokirkolta Säräisniemen kirkon pihaan. 

Myötätuulessa ja ajoittaisessa sateessa matkannut Mähönen polki ensimmäisenä päivänä 75 kilometriä, toisena 80 kilometriä. Yön hän vietti etapin varrella majoitusliikkeessä.

Kaikki sujui hyvin ja kokemus oli antoisa. Tykkäsin olla itsekseni reissussa, Mähönen kuvailee.

 

Kuuden kirkon reitti


Oulujoen pyhiinvaellusreitin voi kulkea jalan, pyöräillen tai vaikka autolla. Matkan pituus vaihtelee kulkutavan mukaan. 

Reitin varrella on kuusi kirkkoa: Oulun tuomiokirkko, Oulujoen kirkko, Turkansaaren kirkko, Muhoksen kirkko, Utajärven kirkko ja Säräisniemen kirkko Vaalassa. Yksi etapeista on Rokuan kansallispuisto.

Ilona Mähönen pysähtyi jokaisen kirkon pihalla ja kävi sisällä tuolloin vielä avoinna olleissa tuomiokirkossa ja Turkansaaren kirkossa. Pysähdyspaikoilla hän otti esiin Raamatun.

Luin jokaisella kirkolla kolme psalmia ja kirjoitin päiväkirjaani ajatuksia, joita niistä kumpusi.

 

Rennolla otteella reissuun


Ilona Mähönen toteaa, että lähtipä reitille millä kulkuvälineellä tahansa, matkaan kannattaa varata aikaa pysähdyksille, jotta reissusta saa mahdollisimman paljon irti.

Vaikka tottunut pyöräilijä kulki koko reitin, hän painottaa, että lyhyempikin riittää. 

Aina ei tarvita valmista reittiäkään, arkisen pyhiinvaelluksen voi tehdä vaikka lähikirkolle.

Kirkkojen luona on leimasimet, joilla voi tehdä merkinnän pyhiinvaeltajan passiin. Seitsemällä leimalla voi noutaa itselleen pyhiinvaeltajan diplomin. Viime kesänä sen haki parikymmentä vaeltajaa.

Tietoa pyhiinvaellusreitistä ja passi löytyy Oulujoen pyhiinvaellusreitin sivuilta.

 

Kuva: Ilona Mähönen

Wed May 25 10:29:00 EEST 2022