Uutislistaukseen

Nuottien päällä ruusu ja ruusunlehtiä Kuva: Adobe Stock

Häämusiikkikonsertista vinkkejä kesän vihkipareille

17.5.2022 09.01

Sunnuntaina 22.5. kello 20 järjestetään Oulun tuomiokirkossa Häämusiikki soi! -konsertti.

Konsertissa kuullaan monipuolisesti häämusiikkia sekä yksinlauluina että uruilla soitettuna. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Konserttia voi seurata myös virtuaalisesti osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.

Häämusiikkikonsertti on järjestetty Oulussa vuosittain toukokuussa. Konsertin järjestävät Oulun seurakunnat, ja mukana on kirkkomuusikoita useista Oulun seurakunnista. 

”Toivomme, että konsertti antaa hääpareille hyviä aihioita vihkimusiikin valintaan ja että konsertti on kaikille kuulijoille musiikillisesti kiinnostava ja tunteita kohottava”, sanoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Lauri-Kalle Kallunki.

Konserttiin ovat tervetulleita tulevan kesän hääparien lisäksi kaikki, joita kiinnostaa hyvä ja monipuolinen musiikki. ”Myös avioliiton vuosijuhlaa viettäville tilaisuus voi toimia juhlakonserttina”, Kallunki vinkkaa.

Kallunki kertoo, että häämusiikkitoiveiden kirjo on vuosi vuodelta laajentunut, ja monilla pareilla on erityisiä ja yksilöllisiä toiveita. Toisaalta perinteinen häämusiikki pysyy edelleen suosiossa.

Musiikin ohella tilaisuudessa kuullaan tietoa häämusiikista ja sen valinnasta. Kanttorit Juha Soranta ja Jaakko Rahko keskustelevat aiheesta kanttori Henna-Mari Sivulan johdolla.

”Keskustelussa tulee esiin mitä vihkiparin on hyvä ottaa huomioon musiikkia valitessaan. Vihkimusiikin toteuttamisessa ja sovittamisessa tulee miettiä muun muassa kirkkotilojen ja esittäjien resurssit”, Kallunki toteaa.

Konsertissa esiintyvät laulajina Henna-Mari Sivula (sopraano) ja Tuomo Rahko (tenori) sekä urkureina Johanna Simonen, Raakel Pöyhtäri, Juha Soranta ja Jaakko Rahko, joka toimii myös pianistina. Lauri-Kalle Kallunki vastaa osasta yksinlaulujen säestyksestä.

Häämusiikkikonsertti on osa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan Kakskaks-konsertti- ja keskustelusarjaa. Sarja jatkuu syksyllä.