Uutislistaukseen

Kirkkopäivät ruotii keskustelukulttuurin muutosta

Oulussa 20.–22. toukokuuta vietettävä viikonlopputapahtuma tuo kaupunkiin yhteiskunnallisia vaikuttajia Pekka Haavistosta Markku Kanervaan ja Mika Aaltolasta Mari Leppäseen.

Kirkkopäivien logo

Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntien valtakunnallinen #YHDESSÄ2022 –kaupunkifestivaali tarjoaa viikonlopun aikana yli 70 ohjelmaa Oulun keskustassa ja sen liepeillä. 

Toukokuun 20.–22. päivä järjestettävässä suurtapahtumassa on ajankohtaisia arvokeskusteluja, konsertteja, katu- ja puistotapahtumia, workshoppeja sekä jumalanpalveluksia ja hartauksia. 

Keskustelutilaisuuksissa on mukana oman alansa huippuammattilaisia. Ajatuksia kuullaan muun muassa ulkoministeri Pekka Haavistolta, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolalta, Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden opettaja, eversti (evp) Martti J. Karilta, presidentti Tarja Haloselta ja Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanervalta.

Lavalle nousevat myös Eeva Vekki, Mikko Alatalo ja Ilta Silva.

Tänä vuonna tapahtumassa käsitellään erityisesti keskustelukulttuuria ja sen murrosta teemalla Kuuntelen. Ymmärrän. Kunnioitan. Lisäksi aiheina ovat muun muassa ympäristöaktivismi, muutosjohtajuus, uskontodialogi ja luottamuksen rakentaminen sodassa ja rauhassa.
 

Tarjolla maksullista ja maksutonta ohjelmaa

Kirkkopäivillä on tarjolla sekä maksutonta että maksullista ohjelmaa. Maksulliset tapahtumat keskittyvät lähinnä Oulun teatteriin, maksuttomat etupäässä Oulun tuomiokirkkoon. 

Maksuttomia koko perheen tapahtumapaikkoja ovat Rotuaari, Keskustan seurakuntatalo ja Franzénin puisto. Teatterissa ja sen piha-alueella on kirkkotori, jossa järjestöt, yhteistyökumppanit sekä eri alojen yrittäjät esittelevät tuotteitaan ja palvelujaan.

Osa tapahtumista striimataan ja niitä voi seurata Virtuaalikirkossa

#YHDESSÄ2022-tapahtuman järjestelyistä vastaavat Kirkkopalvelut, Suomen Lähetysseura ja Oulun seurakuntayhtymä. Lisätietoa tapahtumasta ja sen ohjelmasta löytyy verkkosivuilta.

Tiedote 10.5.2022

Tue May 10 10:56:00 EEST 2022