Ouluun avataan D-asema
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun seurakunnat avaavat Oulun Tuiraan kansalaistoiminnan keskuksen. D-asema on katutason kynnyksetön kohtaamispaikka, joka torjuu yksinäisyyttä, tarjoaa vaikuttamisen ja toiminnan mahdollisuuksia sekä vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Yhteisöosaajien rekrytointi käynnistyy huhtikuun aikana, ja toiminta alkaa ennen kesää.
Tuira on Oulun kaupunginosista väestörakenteeltaan monimuotoisin. Seudulla on sekä omakotiasutusta ja vanhoja arvostettuja työväenasuntoja että runsaasti vuokra-asuntoja. Suomen Kotiseutuliitto nimesi vajaan kahden kilometrin päässä Oulun ydinkeskustasta sijaitsevan Tuiran vuonna 2019 vuoden kaupunginosaksi muun muassa sen eläväisyyden ja maantieteellisen risteyskohtasijainnin vuoksi.
”Tuira on erityinen ja asukkailleen rakas, ja täällä on paljon aktiivista toimintaa. Mutta diakoniatyön näkökulmasta aukeaa myös toinen todellisuus: Tuirassa on enemmän työttömyyttä ja yksin asuvia ihmisiä kuin muualla Oulussa, eikä esimerkiksi nykyisen diakoniatyön resurssit riitä tarttumaan riittävästi ihmisten yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja toimettomuuden kokemuksiin”, sanoo Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen.
”D-asema sijoittuu Tuiraan Merikoskenkadulle, mutta ei ole vain tuiralaisia varten. Liikenneyhteyksien solmukohdassa sen on tarkoitus palvella koko Oulua”, Pesonen painottaa.
Ihmiset tekevät toiminnan
Diakonissalaitos pyörittää Helsingissä kolmea D-asemaa, joista saadut opit otetaan Oulussa käyttöön. Jokainen D-asema on alueensa ihmisten näköinen.
”D-tunnus keskuksen nimessä edustaa diakonian lisäksi dialogia, diversiteettiä ja demokratiaa. D-asemat ovat kaikkien kaupunkilaisten diagnoosivapaita tiloja, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat ja saavat kokemuksia pystyvyydestään. Syntyy juuri heidän ja alueen tarpeista lähtevää moninaista toimintaa”, kertoo D-asemien toimintaa johtava tuottaja Saija Karjala Diakonissalaitokselta.
Käytännössä toiminta voi olla esimerkiksi yhteisöllistä ruuanlaittoa ja ruokailua, retkiä, hävikkiruokajakelua ja vapaampaa yhdessäoloa. D-asemilla myös valmennetaan ryhmiä yhteisöpedagogiikan keinoin, ja sinne jalkautuu muun muassa kaupungin ja seurakuntien työntekijöitä.
D-asema Tuiraa rahoittavat käynnistysvaiheessa Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun seurakunnat. ”Tuntuu hyvältä käynnistää Ouluun oma D-asema juuri näin diakonian 150-vuotisjuhlavuonna”, Niilo Pesonen sanoo.
”On todella hienoa, että pääsemme yhdessä oululaisten kanssa rakentamaan juuri oululaisten kaupunkilaisten näköistä D-asemaa”, Karjala sanoo.
Nyt tarvitaan yhteisöosaajia
Oulun D-aseman kolmihenkisen työryhmän rekrytointi käynnistyy huhtikuun aikana. ”Etsimme kansalaistoiminnan ja yhteisöjen rakentamisen moniosaajia”, sanoo Saija Karjala.
”Kaikki tekeminen D-asemilla pohjaa yhdenvertaiseen vuorovaikutukseen työntekijöiden ja kaupunkilaisten välillä, joten vahvat vuorovaikutustaidot, avoin mieli ja kyky tuottaa luovia, mutkattomia ratkaisuja ovat avainasemassa. Sopivia koulutustaustoja ovat esimerkiksi toimintaterapeutin, yhteisöpedagogin, diakoniatyöntekijän, yhteiskuntatieteiden, luovien tai humanististen alojen tutkinnot.”
20.4.2022 12.33