Uutislistaukseen

Romanikulttuuri esille Karjasillan kirkossa

Karjasillan kirkossa vietetään iltajuhlaa romanien kansallispäivänä 8. huhtikuuta kello 18. Musiikkipainotteinen hengellinen tilaisuus on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita romanikulttuurista.

Maalauksessa on nainen, jolla on sinertävät, liehuvat hiukset ja kimalteleva korvakoru.

Tapahtumaan tuovat tervehdyksensä palvelupäällikkö Jani Lindroos Romano Missio ry:stä ja kirkkoneuvos Petri Määttä Kirkkohallituksesta. Ohjelmassa on myös Romano Mission työntekijän ja laulaja-evankelista Rainer Friskin juhlapuhe sekä hänen ja laulaja Rosita Hagertin esittämää musiikkia. Juhla päättyy yhteiseen iltapalaan. 

Jani Lindroosin mukaan juhlan avulla halutaan rakentaa yhteyttä romanien ja tilaisuuteen osallistuvien seurakuntien välille. 

– Tavoitteena on tulla tutuksi puolin ja toisin. Hengellisyydellä on romaneille suuri merkitys, se on erottamaton osa kulttuuriamme. Siksi tämänkaltainen yhteistyö seurakuntien kanssa tuntuu luontevalta.

Illan aikana käsitellään myös romanien asemaa. Lindroos toteaa sen kohentuneen Suomessa, mutta itsestäänselvyytenä sitä ei voida edelleenkään pitää. 

Tällä hetkellä huolta koetaan erityisesti Ukrainassa asuvien romanien puolesta. Muun muassa Romaniasiain neuvottelukunta on painottanut apua tarvitsevien tasa-arvoista kohtelua. 

– Mietimme paljon sitä, kuinka voisimme tukea sodan keskellä eläviä heimoveljiämme, toteaa Lindroos. 

Iltajuhlan järjestämisestä aloitteen tehnyt Karjasillan kirkkoherra Juhani Lavanko toivoo, että romanit voisivat tuntea evankelis-luterilaisen kirkon hengelliseksi kodikseen. 

– Haluamme osoittaa, että romanikulttuurille on kirkossamme tilaa ja että romanit voivat olla seurakunnassa aktiivisia toimijoita.

Musiikkipainotteinen hengellinen tilaisuus on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita romanikulttuurista. Juhlan järjestävät Romano Missio ry, Valtakunnallinen romaniasiain neuvottelukunta, Aluehallintovirasto, Oulun seurakuntayhtymä, Karjasillan seurakunta, Oulun vapaaseurakunta ja Oulun helluntaiseurakunta.

Romanien kansallispäivää vietetään 8. huhtikuuta eri puolilla maailmaa. Suomessa se on yleinen liputuspäivä.

 

Kuva: Valfrid Åkerlund
 

Tiedote 4.4.2022

4.4.2022 12.09