Näkyvä ja näkymätön elämä 

Marraskuu on monissa kielissä lähes sama kuin sen latinankielinen sana november. Nimi tulee yhdeksää merkitsevästä sanasta novem, sillä aikaisemmin marraskuu oli vuoden yhdeksäs kuukausi. Suomenkielisessä nimessä on sana marras, joka merkitsee kuolemaa. Syksy on vaihtumassa talveen ja ruohovartiset kasvit kuolevat ja eli tulevat martaiksi. Lokakuun ja marraskuun vaihde on ollut vanhastaan maanviljelyskauden päätös ja uuden vuoden aloitus. Muinaiskeltit viettivät samhain-juhlaa. Anglosaksisissa maissa alettiin myöhemmin viettämään Halloweenia ja se on levinnyt sitten Yhdysvaltojen kautta kaikkialle, myös meidän maahamme. Nimi tulee sanoista ”All Hallows' Eve” eli kaikkien pyhien aatto. Halloweenia vietetäänkin juuri pyhäinpäivän aattona. 
 
Suomessakin oli omat pakanalliset juhlat. Pyhäinmiesten päivän aattoyönä uskottiin, että pyhät miehet, autuaat marttyyrivainajat olivat joukoittain liikkeellä. Samoihin aikoihin vietettiin myös kekriä. Kristinuskon levitessä pakanallisia juhlia ei kielletty vaan niihin sulautettiin kristittyjä tapoja. Pyhäinpäivä sai uuden sisällön. Samoin alkuaan pakanallinen keskitalven Saturnalia-juhla sulautui jouluksi ja Jeesuksen syntymäjuhlaksi. Tuomitsemisen sijaan pakanallisuus on hyödynnetty ja käännetty kristilliseksi. 
 
Pyhäinpäivänä vainajat eivät liiku mutta ihmiset liikkuvat vainajien haudoille. Ympärillä oleva luonto näyttää kuolleelta, mutta silti se ei ole kuollut. Elämä on kätkeytynyt maaperään ja juuristoon. Sieltä se sitten tulevana keväänä nousee uuteen elämään. Näin tapahtuu kerran myös kaikille haudan lepoon siunatuille. Kuolema ei ole kaiken loppu vaan uuden elämän alku. Marras herää eloon. 

Petri Satomaa,
Oulunsalon seurakunnan kirkkoherra

Blogikirjoitus on julkaistu Forum24-lehdessä 3.11.2021.

Ota yhteyttä

Kirkkoherra
Oulunsalon seurakunta
Faksi: 08 521 2117
Vattukuja 2
90460 Oulunsalo