Kristillinen tasajako

Kakun jakaminen lapsena oli tarkkaa puuhaa. Viimeisiä palasia mitattiin melkein viivoittimella, jotta kukaan toinen ei vain saisi isompaa palasta. Tuolloin opin termin, jonka olen kuullut usein myöhemminkin: kristillinen tasajako. 

Suuret filosofitkin ovat pohtineet sitä, miten olisi paras tapa jakaa se hyvä, mitä tässä maailmassa on. Erilaisia kakunjakomalleja on kehitetty vuosisatojen kuluessa ja usein tasajako on ollut ihan hyvä ratkaisu. 

Tasajako ei ole kuitenkaan pohjimmiltaan erityisen kristillinen ajatus. Tarpeemme ja lähtötilanteemme voivat näet olla hyvin erilaisia. Kristillistä on, että annetaan enemmän hänelle, joka tarvitsee enemmän. Yhteiskuntamme avustus- ja tukijärjestelmät toimivatkin osin tältä pohjalta. Luterilaisen kirkkomme diakoniatyön periaate puolestaan on, että autetaan ennen kaikkea häntä, joka apua eniten tarvitsee tai jota muut eivät auta. 

Arkielämässä sen miettiminen, kuka tarvitsee eniten apua, on tietenkin hankalaa. Tärkeintä onkin, että edellä mainittu ei ole este tai tekosyy sille, että autetaan. 

Kristillisen ajattelumme mukaan tasajako ei toteudu taivaassakaan. Ihminen ei näet saa ansionsa mukaan. Isompaa ja pienempää roistoa koskee molempia sama asia, armo. 

Niilo Pesonen, 
Tuiran seurakunnan kirkkoherra

Teksti on julkaistu Forum24-lehdessä 17.11.2021

Ota yhteyttä

Kirkkoherra, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja
Tuiran seurakunta
Myllytie 5
90500 Oulu

Tuiran seurakunnan seurakuntaneuvosto: Puheenjohtaja