Lähetysjuhlien jälkimietteitä

11.9.2024, Petri Satomaa

Viisi ihmistä keskustelutilaisuudessa lähetysjuhlien lavalla.

Kuva: Harriet Urponen

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Oulunsalossa kokosivat satoja ihmisiä läheltä ja kaukaa. Viikonloppu sisälsi paljon kohtaamisia, keskusteluja, yhteistyötä, kansainvälisyyttä, hartautta, musiikkia ja tekemisen meininkiä - siis kaikkea sitä, mitä soisi koettavan kaikissa seurakunnan toiminnassa.

Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Oulunsalossa kokosivat satoja ihmisiä läheltä ja kaukaa. Oulun hiippakunta on ainoa hiippakunta, jossa järjestetään vuosittain omat lähetysjuhlat jossain seurakunnassa. Ensi vuonna ne pidetään Kittilässä. Lähetysjuhlat olivat iso ponnistus. Yksi onnistumisen edellytys oli se, että saimme toteutukseen mukaan työntekijöiden lisäksi noin 60 vapaaehtoista. Vetovoimaa lähetysjuhliin lisäsi neljä ulkomaista vierasta, Mongoliasta, Kambodzasta, Keniasta ja Etelä-Sudanista. Monipuolinen ohjelma ja Pitkäkankaan koulun hyvät puitteet jättivät viikonlopusta hyvän jälkimaun. Järjestävän seurakunnan kirkkoherrana pääsin aivan kuin siivellä. Päävastuu tietysti piti jalat tukevasti maassa.

Viikonloppu sisälsi paljon kohtaamisia, keskusteluja, yhteistyötä, kansainvälisyyttä, hartautta, musiikkia ja tekemisen meininkiä. Siis kaikkea sitä, mitä soisi koettavan kaikissa seurakunnan toiminnassa. Kaikki tilaisuudet eivät vaadi lähetysjuhlien tapaan vuoden suunnittelua ja valmistelua. Riittää, kun tarjonta vastaa kysyntään, työntekijät puhaltavat yhteen hiileen ja vapaaehtoisille annetaan mielekkäitä tehtäviä. Pitää luottaa omaan asiaan. Kambodzan piispa kertoi, että lasten mukaan saamiseen ei tarvita karkkia vaan riittää kun esitämme lämpimän kutsun. Kansainvälisten vieraiden kertomukset antoivat paljon ajattelemisen aihetta.

Lähetysjuhlat olivat samalla avaus syksyn toimintaan. Alkusyksyyn sijoittuu myös vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen. Seurakunta sykkii ja hengittää juuri aktiivisten vapaaehtoisten kautta. Annetaan heille tilaa toimia ja ottaa vastuuta. Yhteistyössä on voimaa ja iloa.