Gatehouse: Irlantilaisen musiikin konsertti Oulun tuomiokirkossa

to 26.9. klo 18.00 – 19.30
Neljä muusikko hymyilee vierekkäin seisten

Oulun tuomiokirkko

Viime vuonna Oulun tuomiokirkko täyttyi ääriään myöten, kun irlantilaisen musiikin ystävät saapuivat nauttimaan perinteisistä sävelistä tunnelmallisessa ympäristössä. Konsertti sai yleisön innostumaan, ja moni osallistui taputtaen ja tanssien. Tänä vuonna odotettavissa on vähintään yhtä upea elämys, kun irlantilainen yhtye Gatehouse saapuu tuomiokirkon alttarilavalle esiintymään.

Roscommonista tuleva Gatehouse on esiintynyt yhdessä jo vuodesta 2014. Tässä huippuluokan muusikoista koostuvassa yhtyeessä on laulajana Rachel Gravey, kitarassa ja consertinassa Jacinta McEvoy, viulussa ja mandoliinissa John McEvoy sekä huilussa ja pilleissä John Wynne.

Gatehousen soitossa kiehtova huilun ja viulun kudelma yhdistyy Rachelin heleään lauluun ja Jacintan herkkään kitaran soittoon välittäen kokonaisuudessaan valloittavan kattauksen aistikkaita lauluja sekä instrumentaalikappaleita.

Debyyttialbuminsa, Tús Nuan (2016), ilmestymisen jälkeen Gatehouse on esiintynyt säännöllisesti eri puolilla Irlantia ja Eurooppaa. Irish Music Magazinessa heitä on kuvattu ‘yhtyeeksi parhaimmillaan niin laulullisesti kuin instrumentaalisesti´. Myös heidän viimeisin albuminsa Heather down the Moor on saanut lämpimän vastaanoton, Altan-yhtyeen Mairéad Ni Mhaonaighin kuvatessa sitä iloksi kuunnella.

Liput 15/25 euroa + palvelumaksu. Osta liput ennakkoon Ticketmasterin myyntipisteistä.

Konsertti on osa The Irish Festival of OuluLinkki avautuu uudessa välilehdessä -tapahtumaa

  • Musiikki Musiikki

Osta liput Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Ota yhteyttä

Tuomiorovasti, Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto: Puheenjohtaja
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Isokatu 17
90100 Oulu