Lasten iloksi - Virsikonsertti

ti 28.5. klo 18.00 – 19.00
.

Karjasillan kirkko

Hyväntekeväisyyskonsertti vähävaraisten lapsiperheiden lasten harrastuksien tueksi, yhteistyössä Karjasillan seurakunta ja Lintulammen asukasyhdistys ry.

Anne-Mari Kanniainen & Keke Lammassaari

Ihanat klassikkovirret harmonikan ja laulun tulkitsemina versioina, joissa kuuluu arktisen arjen sielunvire. 

Keke Lammassaari - laulu

 

Anne-Mari Kanniainen (s. 1984)

on oululainen harmonikkataiteilija, freelance-muusikko, säveltäjä ja sovittaja, joka on esiintynyt laajasti kotimaassa ja ulkomailla. Kanniainen on menestynyt lukuisissa harmonikkakilpailuissa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Näistä mainittakoon Kultainen harmonikka -kilpailun voitto vuonna 2005. Kanniainen on tehnyt 10 albumia, joista viimeisin (Valkean Värit, 2022) on ensimmäinen Kanniaisen omia sävellyksiä sisältävä albumi. Esiintyvät Taiteilijat Ry. myönsi Kanniaiselle vuonna 2010 "Vuoden viihdetaiteilija"-palkinnon. Kanniainen esiintyy aktiivisesti monen eri genren edustamissa kokoonpanoissa sekä soolona.

Keke Lammassaari (s. 1976)

on oululainen laulaja, näyttelijä, käsikirjoittaja, säveltäjä&sovittaja. Monialaisesti laulajana ja esiintyjänä toimiva Lammassaari on opiskellut Centria AMK:ssa musiikkia, pääaineenaan laulu, ja draamaa ja on koulutukseltaan musiikkipedagogi. Runoilijana ja taiteilijana palkitun Lammassaaren sävellykset ovat soineet radiokanavilla ja yltäneet myös Etno-Emma ehdokkuuteen vuonna 2017. Keski-Pohjanmaan Liitto palkitsi Lammassaaren 2016 kulttuuripalkinnolla noin kahdenkymmenen vuoden aikana tekemistään esiintymisistä ja kulttuurityöstä palvelukodeissa ja yhteisöissä eri puolella Suomea. Usean eri kokoonpanon kanssa musiikkia julkaissut Lammassaari on kokenut esiintyjä niin laulajana, kuin teatterien näyttämöillä.

  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Karjasillan seurakunta

Lintulammen asukasyhdistys ry.

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori, vs. kappalainen, Karjasilta-Kaukovainio aluetyö.
Karjasillan seurakunta
Kotkantie 3B1, 2. krs
90250 Oulu
Kanttori
Karjasillan seurakunta
Kotkantie 3 B1
90250 Oulu