Petriina Kiiskinen UTOPIAN REVERIE

pe 13.11. kello 18.00 - pe 4.12. kello 18.00
Veneessä oleva hattupäinen soutoja kurkoittaa veneen reunan yli ja kastaa kättä veteen auringon laskun/nousun kajossa. Kelta-ruskeasävyinen taulu..
Keskustan seurakuntatalo

Petriina Kiiskisen (s.1999) ensimmäinen yksityisnäyttely. Näyttelyn avajaiset ovat 13.11.2020 klo 18 ala-aulassa. Taidenäyttely on avoinna ma-pe klo 9-16 ja muina aikoina talossa olevan toiminnan mukaan.

Kokoelma koostuu teoksista, jotka kuvaavat utopistisia mielenmaisemia ja mystisiä muotokuvia. Käytettyjä tekniikoita ovat öljy- ja akryylivärit. Vaikutteita teoksiin ovat luoneet erityisesti seikkailut maailmalla, sekä arkipäiväiset unelmat. Oman kutsumuksen toteuttaminen on 21-vuotiaan nuoren taiteilijan kädenjäljessä ja ilmaisussa vahvasti läsnä. Teokset ovat valmistuneet vuosina 2017-2020.

Oululainen Kiiskinen ajautui kuvataiteen pariin jo pienenä. Jos mielen päällä oli jotain, piirsi hän siitä yleensä kuvan. Maalausharrastus alkoi kuitenkin ikään kuin vahingossa - lukiossa yrittäjyyskurssilla lasia maalatessa, päätti hän kokeilla maalata muutakin. Pian alkoi eri tekniikoiden kokeileminen ja isompien töiden tekeminen jopa seinämaalauksiin asti. Tällä hetkellä Kiiskinen opiskelee Limingan Taidekoulussa kuvataidelinjalla. ''

Näyttelyn nimi Utopian Reverie tarkoittaa  ''utopistista unelmaa''. Petriina yhdistää siihen itse haaveilemisen ja pienetkin tavoitteet elämässä. Hänelle on kunnia saada pitää näyttely juuri seurakunnan tiloissa, koska hän on ollut seurakunnan toiminnassa mukana lapsesta asti. 
- Tuomiokirkkoseurakunta tuli tutuksi oman rippikoulun, kesätöiden Cafe Kryptassa, sekä isostoiminnan myötä. Olen saanut seurakunnalta paljon.  Mahdollisuuden hienoihin kokemuksiin ja ihmisiin tutustumiseen, mutta etenkin paikan, jossa voin kokea oloni turvalliseksi. Haluan taiteeni kautta tuoda oman korteni kekoon seurakuntatalon viihtyvyyden parantamiseksi, toteaa  Petriina


Järjestäjä

Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja, verkkokeskustelija
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
8 3161300
Isokatu 17, PL 122
90101 Oulu