Hyppää sisältöön

Hengellisyys Säräisniemen kirkossa

Säräisniemen kirkon sankarihautausmaa. Kuva: Jarmo Korhonen.

Säräisniemen kirkon sankarihautausmaa. Kuva: Jarmo Korhonen.

Tervetuloa pyhiinvaellusreitin päätepisteelle, Säräisniemelle. Oikeastaan tämä ei ole päätepiste, muuten kuin reitin maantieteellisenä etappina. Ehkä tämä on sinun elämässäsi vain yksi etappi monien joukossa, josta jatkat matkaa.

Täällä Säräisniemellä on hiljennytty oman kirkon rauhassa jo 240 vuoden ajan. Monet esi-isämme ja -äitimme ja kanssakulkijamme ovat tulleet kirkkoon oman arkensa keskeltä, monin erilaisin tunnoin ja ajatuksin. He ovat istuneet kirkon penkkiin oppimaan ja pyytämään taivaan Isän varjelusta ja siunausta elämäänsä. Yli 200 vuotta sitten kirkkoon tuleminen oli ehkä myös pakkoa ja velvollisuutta, mutta kansan hengellinen ravinnon tarve oli sama kuin tänäkin päivänä, ehkä vielä julkisempi.

Nyt kun olet tässä, voit aistia aikaisempien sukupolvien elämän ja olla osa sitä ketjua.

Täällä kirkkotarhassa on myös sankarihautausmaa, jossa sotavuosien sukupolven nuoret miehet ovat kuin kunniapaikalla vartiossaan.

Katsele ympärillesi ja aisti ennen niin virkeän Säräisniemen kirkonkylän elämänmenoa. Tien toisella puolella olevat vanhat aitat ovat tuulahdus ajasta ennen tätä kirkkoa. Kirkon takaa löydät muistomerkkejä, jotka kertovat ankarista koettelemuksista 1850-luvulta. Ne kaikki ovat elettyä elämää näillä seuduilla.

Kirjoittanut Vesa-Tapio Palokangas