Hyppää sisältöön

Säräisniemen kirkko

Säräisniemen kirkko

Kuva: Pekka Asikainen

Säräisniemen kirkko on vuonna 1781 valmistunut ristikirkko, jossa on istumapaikkoja noin 500 hengelle. Kirkko on suosittu vihkikirkko, joka sijaitsee kauniissa maisemassa Vaalan Säräisniemen vanhassa kuntakeskuksessa, Oulujärven välittömässä läheisyydessä. Kirkko on talvisin kylmillään, mutta lämmitetään tarvittaessa toimituksia varten. Perinteisesti kirkossa pidetään itsenäisyyspäivän, jouluaamun, pitkäperjantain sekä kaatuneitten muistopäivän jumalanpalvelukset. Kesäaikaan kirkossa pidetään jumalanpalveluksia muutaman kerran. Kirkon vieressä on kirkkotarha ja sankarihautausmaa.

Puukirkon rakennustyöt aloitettiin syksyllä 1768 ja jatkettiin seuraavana keväänä 1769. Perimätiedon mukaan rakentajana olisi toiminut Jaakko Suonperä. Viranomaiset pysäyttivät rakennustyöt kesällä 1769, kun säräisniemeläisillä ei ollut kirkon rakentamiseen vaadittuja maaherran ja tuomiokapitulin hyväksymiä piirustuksia. Työ jatkui vasta vuonna 1779, ja kirkko valmistui lopullisesti vuonna 1781. Uutena kirkko oli ulkokulmiltaan viistetty ristikirkko, jonka ikkunat ja ovet olivat pyöräkaariset. Itäsakarasta oli erotettu väliseinällä osa sakastiksi. Seinät oli ulkoa vuorattu pystylaudoin ja maalattu punaiseksi punamullalla. Kirkon katto oli tyypiltään paanukatto. Katon keskiristeyksessä oli pieni tornin muotoinen kattoratsastaja. Säräisniemen kirkkoon hankittiin vuonna 1839 keräysvaroin J. G. Hedmanin maalaama kaksiosainen alttaritaulu. Sen yläosassa on ristiinnaulittu Kristus ja alaosa on pienoisjäljennös Leonardo da Vincin Ehtoollisesta.

Muuttuminen ajan saatossa

Säräisniemen kirkko sisältä kuvattuna. Kuva: Jarmo Korhonen

Kuva: Jarmo Korhonen

Lääninarkkitehti Julius Basilierin suunnittelemassa peruskorjauksessa, jonka toteutti vuosina 1897-1898 Samuli Tuoriniemi, Jaakko Suonperän suunnittelema kirkko laajeni sakastilla itään sekä eteisillä länteen ja etelään. Kattoratsastajatorni purettiin pois. Suonperän kansanomainen tyyli vaihtui Basilierin suosimaan, puurakenteisiin sovellettuun uusgoottilaiseen tyyliin. Tyyli ilmenee etenkin kirkon ikkunoiden ja ulko-ovien kaarissa sekä kattopäätyjen muodoissa. Muilta osin pilasterit ja muu koristelu ovat yleisklassista. Kirkot seinät paneloitiin sisältä ja vuorattiin ulkoa vaakalaudoituksella. Vuonna 1929 kirkkoon hankittu Kangasalan Urkutehtaan jalkioharmoni korvattiin vasta vuonna 1964 pohjoissakaraan asennetuilla 34-äänikertaisilla Baldvin-sähköuruilla. Nykyiset 7-äänikertaiset urut hankittiin käytettyinä vuonna 2016. Säräisniemen kirkkoon asennettiin talven 1959-1960 aikana öljykiertoinen kiertoilmalämmitys.

Vanhaa 1770-luvulla rakennettua paanukattoa pidettiin huonokuntoisena ja se purettiin pois kesällä 1952. Tilalle tehtiin punaiset eternit-levykatto ei tyylillisesti vastannut 1700-luvun puukirkon arvoa. Kun se usein jäisen lumen paisumisesta rikkoutui ja alkoi vuotaa, seurakunta päätti vuoden 1977 lopulla uuden paanukaton rakentamisesta. Taisto Ali-Tolppa Ikaalisista työporukoineen rakensi juuri kirkon 200-vuotisjuhlan edellä vuonna 1979 uuden paanukaton seitsemässä viikossa vaalalaisten Eino ja Hilkka Tolosen valmistamista paanuista. 

 

Kellotapulin vaiheita

Kellotapuli valmistui vuonna 1793 lääninrakennusmestari Jaakko Rijfin (1753-1808) suunnitelman mukaiseksi. Siinä oli paanukatto kuten kirkossakin, mutta edellä kerrotussa vuoden 1952 peruskorjauksessa se korvattiin peltikatolla. Vanhempi kello on vuodelta 1785, ja toinen hankittiin vuonna 1870. Vanhemman kellon valaja on Gerhard Meyer ja siinä on teksti: "Koska Gustavus oli Ruotsin valtakunnan kuningasna, Herra Ridari Joh. Fredr. Carpelan Maaherrana, herra Jacob Hartman Hippakunnan Pispana ja Magister Gust. Reinh. Appelgren seurakunnan kappalaisena on tämä kello Säräisniemen kappeli seurakunnalta ostettu. Tulkaat, kumartakaat, ja polvillanne langetkaamme ja maahan laskekaamme Herran, meidän luojamme eteen." Näitä kelloja soitettiin vielä 1900-luvun alussa niin sanotusti ympäripolkemalla, jolloin koko tapulin kerrotaan heiluneen.

Tiedustelut: 08-5361167

Lue lisää Säräisniemen kirkon historiasta.

Faktaa Säräisniemen kirkosta

SijaintiYlikyläntie 15, Säräisniemi, 91760 Vaala
Koordinaatit64° 26′ 40.4″ N, 26° 47′ 24.9″ E
Rakentamisvuosi1768–1769, 1779–1781
SuunnittelijaJaakko Suonperä (kirkko) Jacob Rijf(kellotapuli)
Materiaalipuu
Istumapaikkoja500
Tyylisuuntaristikirkko

Kuvaaja: Elias Mäenpää

 

Säräisniemen kirkko on avoinna 28.6. - 31.7.2021 ma-pe klo 11-16.

Lisätietoja ja lähteet:

Mäkelä, Simo (toimittanut) 2000: Vaala – Oulujärven pitäjä. Encyclopedia Vaalaensis – pitäjäntietosanakirja. Painotalo Suomenmaa, Oulu.

Due, Andrea ja Laboa, Juan Maria 1998: Kristinusko 2000 vuotta. Kirjapaja OY, Helsinki.

www.vaalanseurakunta.fi

https://evl.fi/pyhiinvaellus

www.wikipedia.fi

www.commons.wikimedia.org

www.finna.fi
 

(Sivu päivitetty 25.5.2021)