Hyppää sisältöön

Oulujoen kirkko

Oulujoen kirkko ulkoa kuvattuna.

Kuva: Juuso Haarala

Pohjois-Suomen ainoa säilynyt puujugend-kirkko

Oulujoen kirkko on Pohjois-Suomen ainoa säilynyt puujugend-kirkko. Se on valmistunut vuonna 1908. Kirkko sijaitsee metsäsaarekkeessa Oulujoen pohjoisrannalla Kirkkokankaan kaupunginosassa, noin viiden kilometrin päässä Oulun tuomiokirkosta. Oulujoen kirkko ja siitä nimensä saanut Oulujoen seurakunta kuuluvat Oulun seurakuntayhtymään. Kirkko kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Oulujoen kirkon miljöö on suojeltu asemakaavalla. Kirkon suunnittelu liittyy Suomen kansallisiin itsenäisyyspyrkimyksiin 1900-luvun alussa. Kirkon suunnittelija Victor J. Sucksdorff edusti kansallisromanttista tyylisuuntaa, jossa Karjalasta saaduilla tyylivaikutteilla oli sijansa. Arkkitehtimme olikin vieraillut Karjalan laulumailla ja tutkinut sikäläistä puuarkkitehtuuri. Näin tuettiin suomalaisuutta. Kirkot piirustukset valmistuivat 1905 ja ne hyväksyttiin Senaatin talousosastolla 1906. Rakentaminen aloitettiin 1907 ja työ oli valmis seuraavana vuonna 1908. Piispa Koskimies vihki 23.8.1908 temppelin Pyhän Hengen kirkoksi.

Kirkko on 34 metriä pitkä ja 15 metriä leveä. Katon korkeus on 20 metriä, kellotorni puolestaan kohoaan 43 metrin korkeuteen. Kirkon rakenteen omaperäisin seikka lienee sen pääty- eli itäseinä. Kirkon keskiakseliin on yhdistetty alttari, saarnatuoli, kuorolehteri ja urut kauniiksi kokonaisuudeksi. Vastaavaa ratkaisua ei ole missään muussa Suomalaisessa kirkossa. Kirkon vastakkaisessa eli länsipäädyssä on taas ratasikkuna, jossa olevan ristin keskellä ovat kirjaimet JHS, Jesus Hominum Salvator eli ”Jeesus, ihmisten pelastaja”. Kirkon päätyyn on lisäksi kirjoitettu kaikkien Jeesuksen opetuslasten eli apostolien nimet, mutta niin että Juudaksen nimi on sijoitettu muita alemmaksi.

 

Luonnollinen interiööri

Oulujoen kirkko sisältä kuvattuna.

Kuva: Sanna Krook

Kirkko interiöörin ilmettä leimaavat hirsipintaiset sisäseinät, joita ei ole maalattu eikä pinnoitettu. Nykypäivänä ne ovat ajan patinoimat. Vastakohdan tummille seinille muodostavat valkoinen alttaripääty ja katto. Katto ja erityisesti kellotorni pyrkivät korkealle. Tornin toiseen kelloon on kirjoitettu lause, jossa pyydetään Siunausta Suomen kansalle: "Oi Herra siunaa Suomen kansa". Rakennuspuut saatiin aikanaan lahjoituksina jokivarren muilta seurakunnilta ja uitettiin lähelle kirkon rakennuspaikkaa. Kirkon vahva perustus tehtiin Oulujokisesta peruskalliosta. Kirkon alkuperäistä sisustusta muutettiin 1900-luvulla monta kertaa, mutta vuonna 1984 kirkko entisöitiin mahdollisimman lähelle sen alkuperäistä olemusta. Entisöinnin suunnitteli arkkitehti Anna-Maija Ylimaula Esko Järventauksen myötävaikutuksella. Pääurut ovat 25-äänikertaiset. Ne on valmistanut vuonna 1971 Kangasalan urkutehdas.  Entisöinnin yhteydessä hankittiin alttarin yläpuolelle 6-äänikertaiset kuoriurut, jotka on myös restauroitu toimiviksi.

 

Oulujoen kirkon taide

Kirkon ainoa maalaus kuvaa Vapahtajaa rukoilemassa. Maalauksesta käytetään myös nimeä Yksinäinen rukoilija. Taideteoksen on tehnyt Venny Soldan-Brofelt (1863-1945). Clementine Åström lahjoitti maalauksen luultavasti pian kirkon valmistumisen (1908) jälkeen kirkon alttaritauluksi. Mutta sitä ei koskaan sijoitettu alttarin yläpuolella luultavasti alttarin poikkeuksellisen rakenteen vuoksi. Maalausta säilytettiin pitkään kirkon sakastissa. Kirkossa on käytössä tekstiilitaiteilija Raija Rastaan suunnittelemat kirkkotekstiilit, jotka ottavat herkällä tavalla huomioon kirkon arkkitehtonisen ilmeen.

 

Historiallinen maisemakuva

Oulujoen kirkon historian käyttäjäryhmistä mainittakoon erityisesti sotilaat. Vuosikymmenien ajan temppeli oli myös vuonna 1998 lakkautetun Pohjan Prikaatin käytössä. Nykyvuosina kirkko on ollut kesäisin erityisesti vihkiparien suosiossa. Kirkko on myös pidetty konserttipaikkana. Moni etsii joulun rauhaa tästä vaatimattomasta ja samalla romanttisesta temppelistä. Viime sotien aikana kirkko sai viereensä sankarihautausmaan. Se perustettiin niin lähelle kirkkoa kuin mahdollista. Muita suuria muutoksia kirkon miljöö ei ole vajaassa sadassa vuodessa kokenut. Oulujoen kirkko ja sitä ympäröivä kirkkopuisto, läheinen hautausmaa ja joen rannassa sijaitseva Oulujoen pappila muodostavat suojellun maisemakokonaisuuden, johon kuuluvat myös alueen pellot. Nämä pellot ovat edelleen viljelykäytössä. Yhdessä ne muodostavat hyvin eheän 1900-luvun alun maisemakokonaisuuden, jota ei ole uudisrakentamisella muutettu.

Lue lisää Oulujoen kirkon historiasta ja taiteesta. 

Tiedustelut: (08) 531 3500 

Oulujoen kirkkoon tutustumista voi tiedustella kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikana ma klo 9–16, ti-pe klo 9–14, p. (08) 5313 500. 

Faktaa Oulujoen kirkosta
Sijainti Oulujoentie 69, Kirkkokangas, 90650 Oulu
Koordinaatit 65° 0′ 19.5″ N, 25° 33′ 46.9″ E
Seurakunta Oulujoen seurakunta
Rakentamisvuosi 1908
Suunnittelija Viktor J. Sucksdorff
Materiaali puu
Tyylisuunta jugend

 

Kuvaaja: Elias Mäenpää

 

Oulujoen kirkon nallet, Tasssu ja Töpöli seikkailevat videolla Oulujoen kirkossa. 

 

Lisätietoja ja lähteet:

Lämsä, Erkki 1999: Oulun seudun kirkot. Oulurepro, Oulu.

Koivula, Veijo ja Okkonen, Ilpo 2015: Pyhät tilat – Holy places. Ekumeeninen kirja Oulun kirkoista – An ecumenical book of Oulu churches. Jelgavas tipografija, Latvia.

Schali, Kirsi (toimittanut) 2008: On riemu, kun saan tulla. Oulujoen kirkko sata vuotta. Karisto Oy, Hämeenlinna.

Schali, Kirsi (toimittanut) 1996: Oulun hautausmaat. Oulun evankelis - luterilainen seurakuntayhtymä. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Due, Andrea ja Laboa, Juan Maria 1998: Kristinusko 2000 vuotta. Kirjapaja OY, Helsinki.

Virkkunen, A. H., Halila, Aimo ja Hautala, Kustaa 1953-1982: Oulun kaupungin historia 1-5. Oulun kaupunki, Oulu.

www.oulunseurakunnat.fi

https://evl.fi/pyhiinvaellus

www.wikipedia.fi

www.commons.wikimedia.org

www.finna.fi