Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ahti-myrskyn aiheuttamat puiden raivaustyöt saadaan suurelta osin päätökseen perjantaihin 2.7. mennessä Oulun hautausmaalla Intiössä.
Maanantaina 21.6. Ouluun iskenyt Ahti-myrsky kaatoi tai vaurioitti Intiössä noin 30 puuta. Kaatuneiden puiden tai katkenneiden latvusten alle jäi noin 45 hautamuistomerkkiä, joista osa kaatui ja osa kallistui. Muistomerkkejä nostetaan ylös tällä viikolla. Suurin osa työstä saadaan tehtyä perjantaihin 2.7. mennessä, mutta jonkin verran tehtävää saattaa jäädä vielä ensi viikolle.
Alustavan arvion mukaan muistomerkit eivät ole rikkoontuneet, lukuun ottamatta muun muassa irrallisia hautalyhtyjä. Nurmikkovaurioita korjataan pidemmällä aikavälillä esimerkiksi juurineen kaatuneiden puiden ympäristössä. Lisäksi osa latvavaurioisista puista kaadetaan vasta syksyllä.
Kuva: Sanna Krook
Julkaistu 29.6.2021
Linkki myrskytuhoista kertovaan aiempaan uutiseen.
29.6.2021 14.29