Uutislistaukseen

Kirkkojen ovet ovat jälleen auki

Kutsumme seurakuntalaisia osallistumaan jumalanpalveluksiin ja muuhun seurakunnan toimintaan joko paikan päälle tai virtuaalisesti.

Oulun tuomiokirkon avoin ovi

Kuva: Sanna Krook /Kirkon kuvapankki

Hyvä seurakuntalainen!

Covid-19-viruksen aiheuttama tilanne on parantunut Oulussa ja sen lähialueella. Tämän johdosta avaamme Oulun ev.-lut. seurakuntien toimintaa harkitusti. Haluamme seuraavassa kertoa lyhyesti näistä muutoksista ja seurakuntien toiminnan puitteista tällä hetkellä.

Kutsumme seurakuntalaisia osallistumaan jumalanpalveluksiin ja muuhun seurakunnan toimintaan joko fyysisesti paikan päälle tai virtuaalisesti. Kesän aikana toteutamme suunniteltuja tilaisuuksia. Säännöllinen viikkotoiminta käynnistyy elokuusta lähtien, mikäli pandemiatilanne sen sallii.

Yksi tärkeä kesän toiminta on rippikoulu, joka voidaan järjestää myös leireinä. Rippikoululaiset konfirmoidaan kuitenkin normaalia pienempinä ryhminä, jotta voidaan taata tilaisuuksien turvallisuus ja läheisten osallistumismahdollisuus. Konfirmaatiot välitetään lisäksi virtuaalisesti.

Kesäkuun alusta lähtien Oulun seurakuntien kirkkoherranvirastot, aluekeskusrekisteri ja hautauspalvelujen toimisto palvelevat normaalisti. Asioinnin voi hoitaa myös sähköisesti tai puhelimitse.

Seurakuntien tiloihin otetaan rajoitusten mukainen henkilömäärä paikalle. Määrä riippuu tilan koosta. Tiloissa noudatetaan tarkkoja turvatoimia huolehtien turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja suosituksena on kasvomaskin käyttö.

Seurakuntien lapsi- ja nuorisotyö toimii kesällä normaalisti. Diakonista apua saa omasta seurakunnasta. Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä esimerkiksi keskustelua varten. Samalla meitä kaikkia kutsutaan näkemään toisemme ja tarpeemme sekä muistamaan pandemian maailmanlaajuiset seuraukset. Useassa maassa kamppaillaan edelleen viruksen kanssa.

Elämme parhaillaan helluntain aikaa, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaa. Tämän johdosta rohkenemme vanhan tavan mukaan todeta lopuksi, että tämä kaikki toteutuu, jos Jumala suo! Toteamus ei tarkoita arkuutta tai synkkyyttä. Se merkitsee vahvaa uskoa parempaan ja luottamusta siihen, että Jumala pitää meistä huolta. Jumala ei ole jättänyt ihmiskuntaa, vaan on Henkensä kautta mukana elämässämme.

Siunattua kesän aikaa!

Oulun kirkkoherrat

2021-05-25 15:09:44.0