Uutislistaukseen

Oululaisia perheitä ja pienyrittäjiä auttava keräys tuotti yli 30 000 euroa

Oulun kaupunki, Oulun kauppakamari, Forum24-lehti ja Oulun seurakunnat järjestivät yhdessä keräyksen, jolla autetaan oululaisia koronaviruksen vuoksi ahdinkoon joutuneita talouksia.

Piirroskuva kahdesta ruokakassista

Apu kohdistuu erityisesti vähävaraisille lapsiperheille ja pienyrittäjille.

Keräys päättyi tammikuun lopussa ja se tuotti 31 145 euroa. Keräyksen tavoitteena oli koota 50 000 euroa.

”Haluamme kiittää kaikkia lahjoittajia. Samanaikaisesti on ollut käynnissä paljon erilaisia valtakunnallisia ja paikallisia keräyksiä. Olemme kiitollisia, että ihmiset, yritykset ja yhteisöt ovat huomioineet tämän keräyksen ja saimme lahjoituksena näin hyvän summan”, sanoo Oulun seurakuntien lapsi- ja perhetyön diakoniatyöntekijä Kari Rekilä.

Koronan vaikutukset näkyvät pitkään

Oulun seurakuntien diakoniatyössä on huomattu kotitalouksien heikkenevä tilanne.

”Diakonian asiakasmäärät ovat lisääntyneet. Huolestuttavaa on, että koronan jatkuessa työttömyys lisääntyy ja myös pienyrittäjät ovat entistä ahtaamalla. Tämän näkymän vuoksi voidaan olettaa, että kotitalouksien taloudellinen ahdinko tulee entisestään lisääntymään”, Rekilä kuvailee.

Keräystuotto jaetaan Oulun seitsemän seurakunnan kesken ja apu ohjataan taloudellisessa ahdingossa oleville talouksille diakoniatyön kautta.

Keräys toteutettiin yhteistyössä Kirkkopalvelut ry:n Kotimaanavun kanssa.


 

Mon Feb 01 10:48:48 EET 2021