Uutislistaukseen

Jouluseimiä voi katsella vaikkapa iltalenkillä 

Oulun seurakunnissa on jälleen perinteiseen tapaan esillä erilaisia seimiasetelmia.

Jouluseimi ikkunassa Jäälin kappelissa.

Jäälin kappelin jouluseimi. Kuva: Anne Schönberg


Osa seimistä rakentuu pikkuhiljaa adventin aikana niin, että ne ovat täysin valmiita jouluaattona.

Seimiä voi bongata vaikkapa iltalenkillä, sillä seimiä on rakennettu muun muassa ikkunoihin siten, että niitä voi katsella ulkoa.

”Jäälin kappelin ikkunassa meillä on ollut seimiasetelma ennenkin, mutta tänä poikkeuksellisena jouluna haluamme tarjota myös Kiimingissä ja Yli-Iissä mahdollisuuden käydä joulun sanoman äärellä silloin, kun se ihmisille parhaiten sopii”, kertoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Anne Schönberg Kiimingin seurakunnasta.

Myös päiväkotiryhmiä on kutsuttu katsomaan jouluseimiä ikkunoiden äärelle. 

”Ikkunoissa on tekstiä, joten aikuinen voi lukea lapselle, mikä tarina jouluseimellä on”, Schönberg lisää. 

Jouluseimi-ikkunat ovat esillä pääsääntöisesti loppiaiseen saakka. 

Oulun seurakuntien ikkuna- ja ulkoseimet 2020

Pikku-Sofiankirkko

Oulun tuomiokirkon kirkkopuistossa (Kirkkokatu 3) on lasten oma Pikku-Sofiankirkko. Kurkkaa ikkunasta! Kirkon seimi on nähtävillä adventista loppiaiseen.

Pyhän Andreaan kirkko

Pyhän Andreaan kirkon (Sulkakuja 8) pihalla nähdään talli ja täysikokoinen (1:1) jouluseimi. Seimen ensimmäinen vaihe (talli, seimi ja aasi) on nähtävillä ensimmäisenä adventtina. Jouluseimi täydentyy jokainen adventtisunnuntai ja on täydellinen jouluaattona.

Myös muissa Karjasillan kirkoissa ja kappelissa on seimiä ikkunoilla. 

Tuiran seurakunnan alue

Tuiran seurakunnan alueella jokaisessa toimipisteessä tulee olemaan jossain ikkunassa seimiasetelma. Bongaa ja kurkista!

Kiimingin seurakuntakeskus

Kiimingin seurakuntakeskuksen (Kirkonniementie 6) ikkunassa on jouluseimiasetelma ”Pyhäperhe” esillä loppiaiseen saakka. Sitä voi käydä katsomassa vapaasti vaikka iltalenkillä, tulkaa kaikki seimen äärelle! Suurimman osa seimen hahmoista on valmistanut Eija Keränen.

Jäälin kappeli

Jouluikkuna ”Ensimmäinen joulu” Jäälin kappelin (Rivitie 9) etupihan puoleisessa ikkunassa on nähtävillä loppiaiseen saakka. Jouluikkunaa voi käydä katsomassa silloin kuin sinulle sopii, vaikkapa iltalenkillä. Tervetuloa jouluikkunan luo!

Yli-Iin varhaiskasvatuksen tila

Yli-Iin varhaiskasvatuksen tilan (Kirkkokuja 3 A 4) ikkunassa on nähtävillä jouluikkuna loppiaiseen saakka. Sitä voi käydä vapaasti vaikka iltalenkillä katsomassa. Tervetuloa jouluikkunan luo!

Oulunsalon kirkko

Oulunsalon kirkossa (Uhrikirkonkuja 2) on esillä keraaminen seimi ja ulkoseimi ensimmäisestä adventista loppiaiseen.

Haukiputaan seurakuntakeskus

Haukiputaan seurakuntakeskuksessa (Kirkkotie 10) Pyhä Perhe jouluikkunassa 7.1. kello 14.00 saakka. Käy ihastelemassa Jouluseimeä seurakuntakeskuksen ikkunassa! Maria, Joosef ja Jeesus-vauva saivat yöpaikan tallista. Katso tarkkaan, ketä muita heidän kanssaan tallissa on!

Kellon seurakuntakoti

Kellon seurakuntakodilla (Kylätie 8) kuvakertomus ensimmäisestä joulusta
7.1. kello 12.00 saakka. "Joosef, Maria pikkuaasillaan matkaa taittoi verojansa maksamaan." Jouluevankeliumi ikkunakuvin kerrottuna. Käy katsomassa.

Muita seimiä

Kirkkojen ja kappelien lisäksi seimiä on Oulussa esillä myös monissa muissa paikoissa:

Oulun Diakonissalaitoksen seimi on tänä vuonna Fazer-ravintolan kahvilassa (Albertinkatu 16), ja se näkyy myös ulos. 

Oulun piispantalolla (Hallituskatu 3) on kuvanveistäjä Pasi Jäntin tekemä jouluseimi, jonka luona voi vierailla päivittäin klo 10.30-19.30 loppiaiseen saakka.

Oulun NNKY:n ikkunassa (Isokatu 15) on esillä perinteinen jouluseimi Nuutin päivään 13.1. saakka. Jeesus-lapsi syntyy seimeen jouluyönä, joten siihen saakka seimi on tyhjä ja odottava. Jouluseimi on 20 vuotta vanha. Suurimman osa seimen hahmoista on valmistanut Susanna Mattheiszen.

Maikkulan Kartanossa (Maikkulanrinne 21) on esillä jouluseimi, johon voi tutustua arkisin klo 9-16. Seimi sijaitsee pihapiirissä vanhassa, 1750-luvulta peräisin olevassa tallissa. 

7.12.2020 11.00