Uutislistaukseen

Hoksauta minut-korttikampanjan kautta voi auttaa yksinäisiä ikäihmisiä

Perjantaina 27.11. Vietetään vuosittaista Välittämisen päivää, joka kannustaa välittämään ikäihmisistä. Samalla nostetaan esiin Hoksauta minut-korttikampanja, jonka kautta Oulussa ja Iissä tavoitellaan yksinäisiä ja avuntarpeessa olevia ikäihmisiä. Kampanja on osa valtakunnallista IkäArvokas -hankketta, jolla tuetaan syrjäytymisuhassa eläviä yli 65-vuotiaita. IkäArvokas on Kirkkopalvelujen ja Oulun Diakonissalaitoksen säätiön yhdessä toteuttama hanke.

Hoksauta minut -kortti: kahvikuppeja ja puhekuplat

Hoksauta minut- korttikampanjan avulla halutaan löytää erityisesti niitä ikäihmisiä, jotka eivät ole osallistuneet järjestöjen tai virallisten tahojen toimintaan.

 

Hoksauta minut-yhteydenottokortin avulla pyritään löytämään yhteydenottoa kaipaavalle sopiva palvelu, jolla voidaan vähentää yksinäisyyden tunnetta ja avun tarvetta. Yhteistyökumppanit, kuten esimerkiksi Oulun keskustan kotihoito ja KELA, jakavat kortteja kohtaamilleen ikäihmisille “Kortteja jaetaan myös apteekeissa, takseissa ja kassoilla. Kortin saatuaan henkilö täyttää halutessaan siihen yhteystietonsa ja lähettää sen maksutta eteenpäin kortissa olevalle vastaanottajalle, joka Oulussa on seurakunta”, kertovat Oulun diakonissalaitoksen säätiön projektikoordinaattori Pilvi Sauvola ja Tuiran seurakunnan diakoniatyöntekijä Sirpa Vähäaho-Kuusisto.

Kortin palautuessa ikäihmisiä ohjataan heidän tarpeitaan vastaavien palvelujen piiriin. Lähtökohtana on aina ikäihmisen oma määrittely avun ja tuen tarpeestaan, oli kyse sitten yksinäisyydestä, taloudellisista murheista tai huoli omasta terveydestä.

Uusia kumppaneita haastetaan mukaan kampanjaan, sillä koronan myötä huoli ikäihmisten yksinäisyydestä on kasvanut. “Toivomme mukaan toimijoita, jotka kohtaavat ikäihmisiä tällaisena aikana, jolloin elämänpiiri on entisestään kaventunut. Me toimitamme mielellämme kortteja uusille tahoille ja perehdytämme kampanjaan. Yksikin palautuva kortti avun tarpeessa olevalta ikäihmiseltä on tärkeä”, muistuttaa Sauvola.

Hankkeen vetäjät toivovat ihmisten myös tarjoavan apuaan ikäihmisille Välittämisen päivän lisäksi useammin arjessa sekä erityisesti lähestyvänä joulunaikana. “Kysykää läheisiltä ja naapureilta yksinkertaisesti “Mitä sinulle kuuluu”. Koronan vuoksi voi myös soitella ja lähettää tervehdyksiä. On myös erilaisia joulukampanjoita, joiden kautta voi muistaa ja auttaa ikäihmisiä”.

Lisätietoja IkäArvokas-hankkeesta ja Hoksauta minut-kampanjasta löytää sekä Oulun seurakuntien, että Oulun Diakonissalaitoksen säätiön nettisivuilta.

 

2020-11-23 12:07:22.0