Uutislistaukseen

Ravintolapäivänä kukkahattutätien ja kravattiherrojen teehetki Vanhassa pappilassa

Menovinkit viikolle 7

vanhapappila_THUMB.jpg

Ravintolapäivänä sunnuntaina 21. helmikuuta kello 14–16 Oulussa Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6) on tarjolla teetä, englantilaisia herkkuja ja sympatiaa.  Mukaan kutsutaan kaikkia englantilaisen teen ystäviä.  Teetarjotin maksaa 6 euroa, ja tuotto menee lyhentämättömänä Yhteisvastuukeräykseen. 
 
Teen lisäksi tarjottimilla on muun muassa skonsseja hillolla ja kermalla, pieniä kerrosvoileipiä, inkiväärikeksejä ja leivoksia.  Luvassa on myös musiikillisia makupaloja, sillä kello 14.30 ja 15 Vanhassa pappilassa esiintyy nuoria käyrätorven soittajia Oulun ev.lut. seurakuntien ja konservatorion puhallinorkesterista.

Tarjoiluapuna ahkeroivat oululaiset partiolaiset.  Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen kotimaahan jäävällä tuotolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä partiotoiminnan kautta.
 
Tapahtuma on ajoitettu niin, että se juhlistaa samalla myös maailmanlaajuisen partioliikkeen perustajan Robert ja hänen vaimonsa Olave Baden-Powellin maanantaista syntymäpäivää. Yhteisvastuukeräyksen tukeminen sopii tähän ajankohtaan hyvin, sillä tähän partiolaisten muistelemispäivän perinteeseen kuuluu hädänalaisten auttaminen.
 
Katso panoraamaesitys kauniista Vanhasta Pappilasta, jotka seurakuntalaiset voivat varata maksutta kristillisiin perhejuhliin.
 
 
Oulun ev.lut. seurakuntien menovinkit 15.–21.2.2016
 
Jäikö Taivaslaulu soimaan? – Paneelikeskustelu Taivaslaulun herättämistä ajatuksista maanantaina 15.2. kello 17.30 Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39). Herättikö Taivaslaulu-kirja tai -näytelmä ajatuksia? Tule keskustelemaan tai kuulemaan aiheesta lisää! Tilaisuudessa ovat mukana muun muassa. Taivaslaulun ohjaaja Heta Haanperä, kanttori Tommi Hekkala, kirkkoherra Juhani Lavanko, tutkija Sandra Wallenius-Korkalo, Taivaslaulussa Viljaa näyttelevä Merja Pietilä, kirjailija Pauliina Rauhala ja lapsi- ja perhetyön diakoni Kari Rekilä. Tilaisuuden juontaa pastori Satu Kreivi-Palosaari.  Kahvitarjoilu tilaisuuden alussa.
 
Olkkari-ilta nuorille kehitysvammaisille aikuisille keskiviikkona 17.2. kello 17–19 Heinätorin seurakuntatalolla (Aleksanterinkatu 71).  Mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa nuorille kehitysvammaisille nuorille aikuisille (18–40v). Tällä kertaa ohjelmassa on leipomista. Lisätietoja: diakonissa Christa Moilanen, p. 040-5156935
 
Kirjavirtaa Pappilassa kirjallisuuspiiri lukevaisille keskiviikkona  17.2. kello 18–20 Kastellin kirkon pappilankamarissa (Töllintie 38). Tällä kertaa keskustelemme kahdesta mielenkiintoisesta taiteesta kertovasta kirjasta: Susan Vreelandin Sinisestä neidosta  ja Paavo Rintalan Minä, Grunewald -romaanista. Hyvää teetä ja mielenkiintoista keskustelua lukukokemusista. Kirjallisuuspiirin seuraavat kokoontumiskerrat ovat 9.3., 6.4. ja 18.5.
 
Kohtaamispaikka huumeiden käyttäjien omaisille torstaina 18.2. kello 17–19 Vanhassa Pappilassa (Asemakatu 6, käynti sisäpihalta). Vertaistukea ja yhteyttä huumeiden käyttäjien omaisille. Tule saamaan voimia ja vertaistukea ja jakamaan ajatuksia yhdessä seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa.
Lisätietoja: Tellervo Kianto puh. 040-7564022, tellervo.kianto@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
 
Vanhempainilta torstaina 18.2. kello 18–19.30 Tuiran kirkolla (Myllytie 5), sisäänkäynti kirkon takaa.
 "Äiti, onko Jumala olemassa?" Tuiran kirkon vanhempainiltaan kaikkia vanhempia, jotka pohtivat miten kohdata lapsen uskonnollisia kysymyksiä.  Ilta käynnistyy pastori Riikka Honkavaaran alustuksella, ja sen jälkeen on yhteisen keskustelun vuoro.  Lapsille on omaa ohjelmaa, eli mukaan voi lähteä koko perheellä.  
Pastori Riikka Honkavaara haluaa rohkaista kaikkia vanhempia puhumaan lastensa kanssa avoimesti uskonnollisista kysymyksistä, myös silloin kun ne tuntuvat itsestä vierailta tai vaikeilta.
Lisätietoa: Pastori Riikka Honkavaara, p. 044 316 1415, riikka.honkavaara@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
 
Soppatykki K-Market Välivainion pihalla perjantaina 19.2. kello 12–13.30 K-Market Välivainion pihalla (Revonkuja 2). Soppatykistä lämmintä hernekeittoa kello 12 alkaen, kello 13 alkaen keittoa saa mukaan omaan astiaan. Keitto on maksuton. Tapahtuma on osa Yhteisvastuukeräystä, joten voit halutessasi maksaa vapaaehtoisen maksun keräykselle.
 
Sokkotreffit näkövammaisille tuomasmessun merkeissä lauantaina 20.2. kello 17.45 Kastellin kirkolla (Töllintie 38). Kokoonnutaan Kastellin kirkon pihalle ja osallistutaan yhdessä tuomasmessuun. Opasystävä on vastassa kirkon edustalla klo 17.30 alkaen.  Messun jälkeen tarjoilua ja yhdessäoloa.
 
Tuomasmessu lauantaina 20.2. kello 18–20 Kastellin kirkossa (Töllintie 38). Tuomasmessu on ehtoollisjumalanpalvelus, jossa on paljon rukousta ja koskettavaa musiikkia, vapaaehtoisten valmistama lämmin tunnelma. Saat olla oma itsesi, myös epäillä ja kysellä. Helmikuun tuomasmessussa on aiheena Usko ja rukous. Messussa saarnaa Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä. Hän on syntynyt Namibiassa, jossa hänen vanhempansa työskentelivät lähetystyössä. 12-vuotiaana Teinilä muutti Suomeen. Hän on toiminut usean kirkollisen lehden toimittajana ja kirjoittanut kirjoja, muun muassa muun muassa henkilökuvan kirjailija Anna-Maija Raittilasta. Tuomasmessussa toimii liturgina Satu Kreivi-Palosaari rukousjohtajana Pertti af Hällströn ja juontajana Jorma Laapotti. Saarnan aikana on pyhäkoulu ja messun jälkeen tarjolla on vapaaehtoisten laittamat herkulliset kirkkokahvit.  Kolehti kerätään Yhteisvastuulle.
 
Gaudiate-kuoron konsertti sunnuntaina 21.2.2016 kello 14 Kierikkikeskuksen auditoriossa Yli-Iissä (Pahkalantie 447).Gaudiate-kuoro esittää suomalaista kansallisromanttista kuoromusiikkia Lauri Nurkkalan johdolla.

Uusi Ääni -kuoron sävelhartaus sunnuntaina 21.2. kello 18–19 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa (Kirkkotie 10). Balsamia sielun ja mielen virkistykseksi ja ravinnoksi. Sekakuoro Uusi Ääni, johtaa Pirjo Mäntyvaara, soolo: Outi Äärelä, säestys Miikka Lehtoaho. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen 5 euron ohjelmamaksu menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.  

Julkaistu  11.2.2016

Thu Feb 11 13:51:00 EET 2016