Uutislistaukseen

Oulun tuomiokirkon opastetuilla kierroksilla tutustutaan kirkon historiaan

Oulun tuomiokirkossa järjestetään opastettuja kierroksia keskiviikkoisin ja torstaisin kello 17 elokuun loppuun saakka.

Oulun tuomiokirkko

Keskiviikkoisin kierrokset ovat yleiskierroksia, torstaisin keskitytään tiettyyn teemaan.

Opastetun kierroksen voi myös tilata haluamalleen ajankohdalle Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherranvirastosta (p. (08) 316 1401).

Tarvittaessa oppaat esittelevät kirkkoa suomen lisäksi englannin kielellä. Lisäksi kirkossa on monisteita, joissa kirkon historiasta kerrotaan muun muassa ranskaksi, espanjaksi, italiaksi ja venäjäksi. 

”Viime kesänä turisteja kävi yli 40 maasta ja kirkkoon tutustui yli 16 000 kävijää”, kertoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Anna-Mari Heikkinen.

Kierroksilla voi kuulla tietoa ja tarinoita kirkkorakennuksen ja kirkkotarhan historiasta. Kirkkovierailu sopii myös lapsille, sillä tuomiokirkon ikkunoilla on flanellokuvin toteutettuja Raamatunkertomuksia lapsille. Flanellokuvia voivat lapset itse asetella taustakankaalle.

”Kirkkoon voi tehdä retken koko perheen voimin, tai kutsua ystäviä mukaan. Samalla voi tutustua lastenkirkko Pikku Sofiaan ja kruunata tutustumisretki käymällä kahvilla Cafe Kryptassa”, Heikkinen vinkkaa.

Paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin, sillä koronarajoitusten vuoksi kierroksilla huolehditaan turvaväleistä.

Opastetut kierrokset Oulun tuomiokirkossa kesällä 2020 

Yleiskierros keskiviikkoisin klo 17.00

Teemakierrokset torstaisin klo 17.00

2.7.      Merellinen Oulu ja tuomiokirkko
9.7.      Raamatun kertomukset kirkon taiteessa
16.7.    Tuomiokirkon kirkkotarha
23.7.    Oulun tuomiokirkon pääurut. Kanttori Irina Niskala.
6.8.      Valo Oulun tuomiokirkossa
13.8.    Raamatun kertomukset kirkon taiteessa
20.8.    Tuomiokirkon kirkkotarha
27.8.    Antiikki, varhaiskristillisyys ja kristillinen symboliikka tuomiokirkossa

Aukioloajat kesällä 2020

-Tuomiokirkko: avoinna joka päivä 31.8. saakka kello 10–20.  Opastetut kierrokset ke ja to klo 17.

-Pikku-Sofian kirkko Oulun tuomiokirkon pihalla: avoinna 26.7. saakka ma-to klo 10–17 ja pe klo 10-15. Lasten kirkkokierrokset päivittäin klo 13.00-13.30.

-Cafe Krypta: avoinna 7.8. saakka ma-to klo 10–17 ja pe klo 10-15. 
 

(Uutinen päivitetty 30.6.2020, lisätty tieto turvaväleistä)

2020-06-29 10:07:00.0