Uutislistaukseen

Yhteisvastuulle kerättiin Oulussa yli 46 000 euroa

Oulun evankelis-luterilaisissa seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksessä 46 349 euroa.

Väsynyt isä lasten kanssa

Keräyssumma jäi hieman pienemmäksi kuin viime vuosina koronapandemiasta johtuen. Tuottoisimpia keräysmenetelmiä olivat lipaskeräys sekä myyjäiset ja tapahtumat, joita tänä vuonna voitiin järjestää vain alkuvuodesta.

Yhteisvastuukeräys tukee tänä vuonna vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
”Keräys lähti hyvin liikkeelle lipaskeräyksillä ja muilla tapahtumilla. Vanhemmuuden tukeminen koettiin tärkeäksi keräyskohteeksi”, kertoo Tuiran seurakunnan diakoniatyöntekijä Päivi Moilanen.

Kuudessa Oulun seurakunnassa paikallinen tuotto käytetään vanhemmuuden tukemiseen ja lapsiperheiden auttamiseen seurakuntien paikallisen diakoniatyön kautta. Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa paikallinen tuotto käytetään Vanhemmuuden tukeminen -tilaisuuden ruokakuluihin marraskuussa. Paikallinen tuotto on 20 % kokonaistuotosta. 

”Oulun seurakunnat kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita - kerääjiä, lahjoittajia, toimijoita sekä yhteistyötahoja. Yhteisvastuukeräys on 70 vuoden ajan ollut auttamassa avuntarvitsijoita lähellä ja kaukana. Jälleen saimme olla yhdessä toteuttamassa tärkeää asiaa”, Moilanen sanoo.
 

2020-06-08 12:20:51.0