Uutislistaukseen

Piispat kutsuvat kaikkia 17.5. yhteiseen rukoukseen

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kutsuvat kaikkia yhteiseen rukoukseen 17.5., jolloin kirkoissa vietetään rukoussunnuntaita.

Tiedote. Julkaistu: 11.05.2020, 10:00
 Kirkon viestintä

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat kutsuvat kaikkia yhteiseen rukoukseen 17.5., jolloin kirkoissa vietetään rukoussunnuntaita:

”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.” (Ps. 40:2)

Toukokuun 17. päivänä 2020 vietetään rukoussunnuntaita kaikissa kirkoissamme. Koko maailma on poikkeuksellisessa tilanteessa koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Joudumme kysymään, minkä varaan elämämme rakennamme. Yhteiset vaikeudet pakottavat meidät etsimään elämämme suuntaa ja kääntymään Jumalan puoleen. Miten oppisimme kantamaan toisiamme ja pääsisimme vakavan ajan yli? Epätietoisuuden ja ahdistuksen keskellä luotamme Jumalan armoon ja pyydämme hänen apuaan. Rukoilemme toivoa ja turvallista tulevaisuutta kaikille Suomessa asuville ja koko maailmalle. Yhdessä saamme aikaan enemmän. Liity kanssamme yhteiseen rukoukseen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat

 

Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isämme.

Sinä olet luonut elämän ja hyvyydessäsi pidät sitä yllä.

Sinä olet käskenyt rukoilla ja luvannut kuulla.

Kuule meitä, kun etsimme sinun kasvojasi ja rukoilemme sinua:

Käännä katseesi pandemian aiheuttamaan kärsimykseen.

Auta meitä vapautumaan taudin otteesta.

Siunaa sairastuneita ja heidän omaisiaan.

Ole lähellä niitä, joiden elämä on päättymässä,

armahda ja anna heille ikuinen rauhasi.

Rukoilemme voimia hoitajille, lääkäreille ja rokotteen kehittäjille.

Anna viisautta tutkijoille ja talouselämää ylläpitäville.

Muistamme päättäjiä vaikeiden tehtävien keskellä.

Vahvista kaikkia, jotka työskentelevät pandemian voittamiseksi.

Rohkaise eristyksessä eläviä, työnsä menettäneitä,

lapsia ja perheitä sekä yksinäisyydestä kärsiviä.

Valaise tulevaisuutemme sinun armollasi.

Tee meistä rakkautesi ja toivosi välikappaleita toisillemme.

Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.
 

Mon May 11 10:09:34 EEST 2020