Uutislistaukseen

Piispanpyöräily rohkaisee perheitä pyöräilemään

Kaikkien Oulun seudun kirkkojen ikkunoista kurkistavat nallet.

Piispa Jukka Keskitalo pyöräilemässä

Kuva: Harriet Urponen

Piispanpyöräily on piispa Jukka Keskitalon ideoima liikuntatapahtuma, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019. Koronatilanne sai piispan pohtimaan massatapahtumalle toisenlaista konseptia. 

- Huolimatta poikkeustilanteen kokoontumisrajoituksista, on pyöräileminen mahdollista oman perheen tai ystäväporukan kesken. Nallebongaus on levinnyt laajasti ympäri maan ja pohdin, voisivatko nallet kurkistella myös kirkkojen ikkunoista ja näin tuoda iloa ja hyvää mieltä ihmisille. Näin syntyi ajatus siitä, että voitaisiin pyöräillä kirkkojen luokse ja bongailla samalla nalleja, piispa Jukka Keskitalo kertoo. 

Perheet ja ystäväporukat voivat osallistua Piispanpyöräilyyn heille itselleen parhaimpana ajankohtana touko-kesäkuussa, nallet ovat Oulun seudun kirkoilla 11.5. alkaen.

Liikuntaa ja hyväntekeväisyyttä 

Alun perin tapahtuma oli ajatus toteuttaa Suvivirren sunnuntaina 24.5. Kyseisen päivän kolehtikohteena kirkossa on Kirkon Ulkomaanavun kautta lasten ja nuorten koulutuksen mahdollistaminen ja tukeminen kehitysmaissa kunnostamalla kouluja, tukemalla paikallisia opettajia ja hankkimalla opetusmateriaaleja. Piispanpyöräilyn osallistujia rohkaistaan antamaan vapaaehtoinen lahja Kirkon Ulkomaanavun kautta juuri tähän tarkoitukseen. 

–On hienoa, että voimme Piispanpyöräilyllä auttaa myös kehitysmaiden lapsia ja nuoria, piispa sanoo. 

Pyöräilykaupunki Oulu on luonnollinen kotipaikka Piispanpyöräilylle, ulottuvathan pyörätiet lähes kaikkialle. Tapahtuman yhteistyökumppaneja ovat Oulun seudun seurakunnat sekä Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu, PoPLi ry. Piispa on haastanut myös muut Oulun hiippakunnan seurakunnat mukaan Piispanpyöräilyyn itse parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Tapahtuman verkkosivu on osoitteessa www.oulunhiippakunta.fi/piispanpyoraily Linkki avautuu uudessa välilehdessä

MITEN TOIMIA?
1.Sovi perheen tai ystävän kanssa, milloin lähdette pyöräilemään Piispanpyöräilyn merkeissä. Valitkaa matkakohteeksi joku Oulun seudun kirkko tai kappeli ja voitte bongata niiden ikkunoista nallen. 
2.Voit halutessasi postata pyöräretkeltä kuvan Piispanpyöräilyn Facebook -tapahtumaan. Löydät tapahtuman täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Haasta myös ystäviäsi mukaan Facebookin kautta!
3.Voit lahjoittaa haluamasi summan keräykseen. Nettilahjoituslinkki on täällä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä Muut lahjoituskanavat löytyvät tapahtuman verkkosivultaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
4.Voit halutessasi syöttää ajamanne kilometrit www.kilometrikisa.fi Linkki avautuu uudessa välilehdessä-sivulle. Joukkueen nimi: Piispanpyöräily, osallistumiskoodi Piispanpyöräily 2020. 
 

2020-05-06 12:47:00.0