Uutislistaukseen

Jouluhartaus ja Kauneimmat joululaulut järjestyvät myös työpaikalle

Tänäkin vuonna useassa työpaikassa Oulun seudulla tunnelmoidaan joulun tuloa työpaikan yhteisellä jouluhartaudella. Työpaikoilla on mahdollista järjestää myös pienimuotoinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. 

Papin ja kanttorin voi pyytää työpaikan omaan joulutilaisuuteen tai työyhteisön jouluhartauden voi järjestää myös kirkossa. Jouluhartauden järjestämistä voi kysyä mistä tahansa seurakunnasta.

Jouluhartaus voi sisältää esimerkiksi tuttuja joululauluja yhdessä laulaen, jouluevankeliumin luvun ja lyhyen hiljentymisen kahvitunnilla.

” Yksi mahdollisuus voisi olla avoin aamupalahetki, johon yhdistettäisiin kauneimpien joululaulujen laulaminen ja pieni hartaus. Tällöin myös yksinyrittäjien olisi helppo tulla mukaan isompaan joukkoon”, vinkkaa Karjasillan seurakunnan pappi Kimmo Kieksi.

Vilkkaimpina vuosina Oulussa on pidetty työpaikoilla kymmeniä jouluhartauksia, ja joka vuosi niitä on ollut vähintään muutamia. Yhteisen ajan löytäminen on monessa paikassa vaikeaa. Yhteinen joulujuhla voi olla niitä harvoja tilaisuuksia, kun koko työyhteisö on koolla. Mikäli seurakunta pyydetään juhlaan mukaan, tilaisuuden ohjelma räätälöidään sisällön ja ajankohdan suhteen yritysten toiveiden mukaan.

 

Julkaistu 2.12.2019

 

2019-12-02 16:11:00.0