Uutislistaukseen

Yksin asuville rentoa yhdessäoloa ja saunomista

Yksin elävillä ja asuvilla ihmisillä on elokuun alusta lähtien hieno mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä, joiden kanssa viettää tulevia loppukesän ja syksyn iltoja.

Vihdat

Kuva: Roine Piirainen

Oulun Karjasillan seurakunta alkaa järjestää Kastellin kirkon pappilankamarissa yksin elävien ja asuvien oloiltoja, joista ensimmäinen pidetään lauantaina 3.8. kello 16–21.

Pitkään toivottu tapahtuma on jatkoa aiempien vuosien yksin asuvien tapaamisille, joita on järjestetty Oulun seurakuntien yhteisen diakoniatyön voimin. Karjasillan seurakunnan pastori Juha Vähäkangas on työskennellyt vastaavanlaisen toiminnan parissa ennenkin.

– Silloin joskus, useita vuosia sitten, järjestettiin sinkkuleirejä ja kokoontumisia nuorille aikuisille, jolloin olin itsekin aktiivisesti mukana. Diakoniatyön uudistusten jälkeen samanlaista toimintaa ei ole hetkeen ollut tarjolla, ja paljon onkin tullut kyselyä, miksi näin on, Vähäkangas kertoo.

Ohjelma muodostuu tilanteen mukaan

Toiminta saatiin kuitenkin käynnistettyä uudelleen kyselyiden, yhteisen innokkuuden ja vapaaehtoisten seurakuntalaisten kautta. Tällä kertaa tulevia illanviettoja onkin vetämässä vapaaehtoinen.

Oloiltojen tarkoituksena on yksinkertaisesti tutustua muihin samanhenkisiin ihmisiin yhteisen ajanvieton merkeissä. Illanvietot ovat alkoholittomia, mutta sen sijaan osallistujille on tarjolla kahvia, teetä ja purtavaa. Myös sauna lämpiää, joten saunavarusteet kannattaa ottaa mukaan. Vähäkankaan mukaan iltojen tarkempaa ohjelmaa ei kuitenkaan ole sen kummemmin lyöty lukkoon.

– Oloillat eivät mene minkään tietyn kaavan mukaisesti, vaan ne muodostuvat tilanteiden mukaan. Tärkeintä että yhdessäolo on rentoa ja kaikilla on mukavaa.

Yksin elävien ja asuvien oloiltoja pidetään Kastellin kirkon pappilankamarissa elokuusta lähtien jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina aina joulukuuhun saakka. Illanviettoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja niihin on kaikille vapaa pääsy.

Virkistysretki Tuuriin ja Ähtäriin

Kuukausittaisten oloiltojen lisäksi yksin asuville on tarjolla myös maakuntamatkailua elokuun lopussa, kun Tuiran seurakunta järjestää 18–50-vuotiaille yksin asuville virkistysretken Tuuriin ja Ähtäriin 24.–25.8. Retken kohteena ovat Ähtärin eläinpuisto ja kirkko sekä Tuurin kyläkauppa. Retkestä löytyy lisää tietoa Oulun seurakuntien verkkosivuilta.

 

Uutista korjattu 2.8.2019: Pastori Juha Vähäkankaalta saa tapahtumasta lisätietoja, mutta hän ei ole itse tänä syksynä vetämässä yksin asuvien oloiltoja. Paikalla oloilloissa on vapaaehtoinen seurakuntalainen.

2019-08-02 10:26:00.0