Uutislistaukseen

Hautausmaakierroksilla tutustutaan oululaisiin elämäntarinoihin

Suositut hautausmaakierrokset jatkuvat tänäkin kesänä Oulun hautausmaalla Intiössä ja Oulujoen hautausmaalla. Asiantuntevien oppaiden vetämillä kierroksilla pääsee tutustumaan oululaisten suurnaisten ja -miesten elämäntarinoihin. Kierrokset ovat maksuttomia ja ne järjestetään säällä kuin säällä. Kaksi tuntia kestäville hautausmaakierroksille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
2018_06 Hautausmaakierros Intiö kesä_0292_XL.jpg

Suositut hautausmaakierrokset alkavat 17.6. Oulun hautausmaalla. Kierrokset pidetään säällä kuin säällä.

 

Kierrosten teema vaihtuu viikoittain: joukkoon mahtuu niin taiteilijoiden ja kulttuurihenkilöiden kuin tervaporvareiden ja kuvernöörienkin elämäntarinoita. Yleisesti kierrokset keskittyvät elämäntarinoihin kunkin teeman mukaisesti, mutta vaihtelevasti käydään läpi kertomuksia myös hautausmaan muista muistomerkeistä, rakennuksista sekä oululaisista hautajaisperinteistä.

Oulun hautausmaalla kierroksia järjestetään kesän ajan maanantaisin 17.6.—19.8. Kierrokselle lähdetään kello 18 Oulun hautausmaan vanhalta portilta (Kajaanintie 1).

Hautausmaakierroksille on varattu kaksi opasta ja teemaa. Muutokset teemoissa ovat mahdollisia.

 

Oulun hautausmaan kierrokset maanantaisin klo 18–20:

Ma 17.6                                       Kuvernöörejä ja tervaporvareita/Sodan ja rauhan sankareita
Ma 24.6.                                      Laulua ja soittua/Leipää ja sirkushuveja
Ma 1.7.                                        Taiteilijoita ja kulttuuripersoonia/Kuvernöörejä ja tervaporvareita
Ma 8.7.                                        Laulua ja soittua/Sodan ja rauhan sankareita
Ma 15.7.                                      Tervaporvareita ja merenkulkijoita/Leipää ja sirkushuveja
Ma 22.7.                                      Leipää ja sirkushuveja/Laulua ja soittua
Ma 29.7.                                      Sodan ja rauhan sankareita/Laulua ja soittua
Ma 5.8.                                        Sodan ja rauhan sankareita/Kaiken takana on nainen
Ma 12.8.                                      Siveltimellä ja sulkakynällä/Laulua ja soittua
Ma 19.8.                                      Sodan ja rauhan sankareita/Kaiken takana on nainen

 

Oulujoella kierros huipentuu musiikkihetkeen

Oulujoen hautausmaalla kierrokset pidetään kolmena päivänä: 27.6., 4.7. ja 25.7. Kierros aloitetaan kello 17.30 Oulujoen kirkon ja hautausmaan pysäköintialueelta Sangintien varresta (Sangintie 131).

Kierroksen kohteena on Pohjois-Suomen ainoa puujugendtyyliä edustava Oulujoen kirkko. Samalla kierroksella tutustutaan myös Oulujoen pappilaan ja Oulujoen hautausmaahan. Kierrokseen kuuluu lisäksi musiikkihetki Oulujoen kirkossa.

 

Lisätietoja kierroksista löytyy osoitteesta www.oulunseudunoppaat.fi/wordpress/kesakierrokset/.

 

Julkaistu 13.6.2019

 

2019-06-13 07:50:00.0