Uutislistaukseen

Piispa Jukka Keskitalo Kirkon ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan johtoon

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo nimettiin Kirkon ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan puheenjohtajaksi neuvottelukunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2020 saakka.
Kuva: Harriet Urponen

Kirkon ulkosuomalaistyön johtaja Mauri Vihko tapasi Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon Oulussa. Kuva: Harriet Urponen

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo nimettiin Kirkon ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan puheenjohtajaksi neuvottelukunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2020 saakka. Viimeksi tehtävää hoiti Tapio Luoma ennen arkkipiispaksi siirtymistään.  Uudessa roolissaan Keskitalo tulee perehtymään ulkosuomalaisseurakuntien asioihin, osallistuu kansainvälisten yhteistyötahojen kanssa pidettäviin neuvotteluihin ja vierailee ulkosuomalaistyön kohteissa. 

– Kyseessä on oman hiippakunnan ohella hoidettava luottamustehtävä ja otan sen vastaan hyvällä mielellä, Keskitalo sanoi. 

Turvaverkko maailmalla 

Kirkon ulkosuomalaistyön johtaja Mauri Vihkon mukaan kirkko haluaa olla sekä ulkomaille pysyvästi muuttaneiden että siellä väliaikaisesti asuvien ja siellä matkailevien kirkko. 

– Turvaverkkosi maailmalla, sitä on ulkosuomalaistyö, Vihko korostaa. 

Kirkko toimii verkoston kautta lähes 40 maassa. 

– Kirkolla on maailmalla noin 150 työntekijää, pääosin pappeja ja kanttoreita.  Joissakin maissa työntekijöiden palkkaukseen osallistuu paikallinen kirkko. Suomen Merimieskirkko on osa tätä verkostoa ja vastaa ulkosuomalaistyöstä Brittein saarilla ja Benelux maissa ja joiltakin osin Saksassa ja Kreikassa, Vihko kertoo. 

– Piispa Keskitalo ei ole näiden seurakuntien piispa samaan tapaan kuin Suomessa, vaan papit maailmalla ovat aina paikallisen piispan kaitsennassa. 

Puheenjohtaja pohjoisesta 

Vihkon mukaan on hyvin luontevaa, että neuvottelukunnan uusi puheenjohtaja tulee pohjoisesta. 

– Jukka Keskitalo tuntee hyvin meidän työtämme, hän on ollut sen kanssa läheisesti tekemisissä edellisessä tehtävässään kansliapäällikkönä. Olemme hyvin iloisia, että juuri Jukka Keskitalo tuli ulkosuomalaisten piispaksi, Vihko sanoi. 

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat hoitavat erilaisia kokonaiskirkollisia luottamustehtäviä. Kirkon ulkosuomalaistyön neuvottelukunta on asiantuntijaelin, jonka verkoston asiantuntemusta hyödynnetään kehitettäessä juuri Suomen kirkon ulkosuomalaistyötä ja vahvistettaessa kirkon asemaa maailmalla.

2019-03-06 15:12:00.0