Uutislistaukseen

Tuhkaristi otsassa ilmaisee katumusta

Keskiviikkona 6.3. vietetään tuhkakeskiviikkoa, joka merkitsee kristillisessä perinteessä pääsiäistä edeltävän paastonajan alkamista. Päivä on saanut nimensä tuhkan sirottelemisesta pään päälle, mikä on katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
Tuhkaristin piirtäminen

Tuhkaristin piirtäminen on vanha perinne, joka on viime vuosina taas yleistynyt. Kuvaaja: Sanna Krook

Jo keskiajalla oli tapana, että katuvat ottivat kirkoissa otsaansa tuhkalla piirretyn ristinmerkin katumuksensa näkyväksi merkiksi. Tämä perinne on alkanut yleistyä taas uudelleen tuhkakeskiviikon jumalanpalveluksissa. 

 
Kaikissa Oulun seurakuntien tuhkakeskiviikon jumalanpalveluksissa seurakuntalainen voi halutessaan ottaa tuhkamerkin otsaansa. Jumalanpalvelukset toimitetaan kello 18 Hintan seurakuntatalossa ja kello 19 Oulun tuomiokirkossa sekä Haukiputaan, Karjasillan ja Tuiran kirkoissa. 

 
Ristinmerkin piirtäminen herättää vahvoja tunteita Tuiran seurakunnan kappalaisessa Anna-Leena Häkkisessä:  

 
”Olen saanut tuhkakeskiviikon jumalanpalveluksista hyvää palautetta osallistujilta. Ristinmerkin tekeminen on voimakas ja samalla hoitava kokemus sekä papille että seurakuntalaiselle. Ehkä meidän kirkossamme pitäisi olla entistä enemmän näitä ulkoisia merkkejä, joilla elää uskoamme todeksi”, hän pohtii.
 

Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikosta
 

Tuhkakeskiviikkoa vietetään aina laskiaissunnuntaita seuraavana keskiviikkona ja siitä alkaa pääsisäissunnuntaihin saakka kestävä 40 arkipäivän mittainen paastonaika. Luterilaisessa kirkossa ei ole paastosääntöjä, mutta monet paastoavat vapaaehtoisesti. Kristillinen paasto on perinteisesti tarkoittanut pidättäytymistä tietyistä ruuista tai nautinnoista.

Nykyaikana paastolla voi olla monta muotoa ja entistä enemmän keskitytään henkiseen hyvinvointiin ja rauhoittumiseen. Paastonaika voi myös olla pyrkimystä yksinkertaiseen elämäntyyliin. Kiireisen arjen keskellä voi pysähtyä miettimään, mikä on itselle tärkeää ja mitä epäolennaista voi siirtää syrjään.  Kirkon valtakunnallinen sivusto Ekopaasto.fi antaa tukea henkilökohtaiseen paastoon ympäristönsuojelun näkökulmasta. 



Julkaistu 26.2.2019
Päivitetty 1.3.2019:  korjaus Oulun tuomiokirkon jumalanpalveluksen kellonaikaan. Jumalanpalvelus alkaa aiemmasta tiedosta poiketen vasta kello 19. 

 

 

Tue Feb 26 10:25:00 EET 2019