Uutislistaukseen

200-vuotias Oulun Pipliaseura juhlii kaikille avoimissa tapahtumissa

200 vuotta täyttävä Oulun Pipliaseura juhlistaa merkkivuottaan kaikille avoimien tilaisuuksien kautta yhteistyössä Oulun ev.lut. seurakuntien kanssa.

 

 

Mari Lähteenmaan suunnittelema Oulun Pipliaseuran juhlavuoden tunnus.

Vuonna 1812 perustettu Suomen Pipliaseura on yksi Suomen ev.lut. kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Vuonna 1818 Suomen Pipliaseura perusti maahamme seitsemän apuseuraa tehostamaan Raamattujen jakamista ja niistä yksi oli Oulun Pipliaseura.  Järjestö on historiansa aikana edistänyt lukutaitoa ja raamatuntuntemusta sekä Suomessa että ulkomailla. Tänä vuonna painopisteenä on etenkin naisten koulutukseen keskittyvä lukutaitotyö Itä-Afrikassa.
 

Oulun Pipliaseuran juhlaviikko alkaa suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan päivänä maanantaina 9. huhtikuuta kello 18 kahvikonsertilla Konst o. Delissä, Valveella (Hallituskatu 7). Konsertissa esiintyvät Mari Vuoritie (laulu), ja Hannu Sirén (piano).  Tapahtuman juontaa Satu Saarinen. Ohjelmassa on Kaj Chydeniuksen säveltämiä Raamatun runoja sekä runomuotoisia muunnelmia Raamatun teksteistä. Illan aikana kuullaan muun muassa Jaakko Haavion sanoittama Saarnaaja ja Aale Tynnin Kaarisilta. Lisäksi mukana on teoksia kahdensadan vuoden takaisilta runoilijoilta kuten Frans Michael Franzénilta ja Michael Choraeukselta.  Konserttiin on vapaa pääsy.

 

Torstaina 12.4. kello 18 kirjailija Pauliina Rauhala, Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, pastori Tuukka Rantanen Oulun ortodoksisesta seurakunnasta ja vatsaelinkirurgian dosentti Vesa Koivukangas kertovat suhteestaan Raamattuun. Illan juontaa Kaisu Mikkola. Tilaisuus on kaikille avoin ja tarjolla on Pipliaseuran nimikkoherkkuja, Agricola-leivoksia.

 

Juhla huipentuu sunnuntaina 15. huhtikuuta kello 10 messuun Oulun tuomiokirkossa. Mukaan pääsee myös verkon kautta osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.  Messussa saarnaa Suomen Pipliaseuran puheenjohtaja kenttäpiispa Pekka Särkiö. Messun jälkeen nautitaan kirkkokahvit Agricola-leivosten kanssa Keskustan seurakuntatalossa (Isokatu 17). Samalla Oulun Pipliaseuran puheenjohtaja Riku Korkeamäki antaa lyhyen katsauksen Pipliaseuran syntyhistoriaan.
 

”1800-luvun alussa Raamattu maksoi hyvän työhevosen verran. Sen pystyivät hankkimaan vain vauraimmat, eli kartanoiden ja pappiloiden asukkaat. Englannin Raamattuseura tuki Raamattujen jakamista Suomessa ja myös valtiovalta oli hankkeelle myötämielinen.  1920-luvulle tultaessa Raamattu löytyi lähestulkoon jokaisesta kodista ”, kertoo Oulun Pipliaseuran puheenjohtaja Riku Korkeamäki.

 
Suomen Pipliaseura  edistää lukutaitoa köyhissä maissa
 

Suomen Pipliaseuran kansainväliseen työhön kuuluvat raamatunkäännöstyö, lukutaitotyö, hiv-työ sekä Raamatun käytön edistäminen. Raamatunkäännöstyön ansiosta kansat saavat kirjakielen, omakielistä kirjallisuutta ja oppivat lukemaan.  Luku- ja kirjoitustaito on myös kaiken muun kehityksen perusta, joka parhaimmillaan parantaa heikoimmassa asemassa olevien, etenkin naisten tasa-arvoa antaen heille uudenlaisia työllistymismahdollisuuksia. Lukutaito-ohjelmat palvelevat koko yhteisöä uskonnosta riippumatta.

 

Suomen Pipliaseura on Vastuullinen Lahjoittaminen (VaLa) ry:n jäsen sekä Kepa ry:n jäsenjärjestö, Suomen lähetysneuvoston jäsen ja Suomen ekumeenisen neuvoston kumppanuusjärjestö.  Työtä tehdään ekumenian hengessä yli kirkkokuntarajojen, eli mukana on luterilaisten lisäksi myös katolisen kirkon, ortodoksisen kirkon ja vapaiden kristillisten suuntien edustajia.

 

Lisätietoa Pipliaseuran lukutaitotyöstä Itä-Afrikassa:  https://www.piplia.fi/lukutaito-pipliaseuran-teemana-vuotena-2018/

 

Kuvassa Mari Lähteenmaan suunnittelema Oulun Pipliaseuran juhlavuoden tunnus.

 

Julkaistu 4.4.2018
Päivitetty 9.4.2018.

 
 

2018-04-04 11:50:00.0