Muovinmakuinen ja jännittävä ehtoollinen

Oululaistyttö on osallistunut ehtoolliselle siitä lähtien, kun hän kuusivuotiaana ilmoitti äidilleen haluavansa vastaanottaa messussa ehtoollisen aikaisemmin saamansa siunauksen sijaan. Elisan äidille Maija Bolszakille tämä on sopinut hyvin. Sittemmin ehtoolliseen ja sen makuihin on tutustunut myös kolmelapsisen perheen kuopus, kolmevuotias Johannes.

Elisa kuvailee ehtoollisen olevan vähän erikoinen tapahtuma, jossa jännittävintä on oman vuoron odottaminen. Maija Bolszak kokee toimitukseen liittyvän pyhyyttä, josta hän toivoo myös lastensa pääsevän osallisiksi.

”Ehtoollinen ravitsee enemmän kuin tilkka viiniä ja pala leipää, sen avulla jaksaa paremmin seuraavaan viikkoon. Käymme mielellämme Pyhän Andreaan kirkon Varikko-messussa, jossa lapset voivat saarnan aikana osallistua pyhäkouluun ja tulla sen jälkeen halutessaan ehtoolliselle.”

Lapsen osallistuminen ehtoolliselle on ollut evankelisluterilaisessa kirkossa mahdollista 1970-luvulta lähtien. Lapsi tulee alttarille vanhempiensa tai jonkun muun läheisensä kanssa, joka kertoo ehtoollisen jakajalle, annetaanko lapselle ehtoollinen vai siunataanko hänet.

Suurin osa lapsista vastaanottaa yhä siunauksen, mutta Karjasillan seurakunnan kappalainen Ulla Mitrunen-Nyyssönen toivoo lasten ehtoollisen yleistyvän.

”Lapsellakin on oikeus kokea pyhää. Vaikka perinteisesti on ajateltu, että lapsen on ymmärrettävä ehtoollisen merkitys, olen sitä mieltä, että ehtoollinen on yhteyttä Jumalaan eikä sitä voi sanoin kuvailla. Saahan aikuinenkin tulla mysteerin äärelle sellaisena kuin on.”

Elisa ei useimmiten ota omaa viinitilkkaansa, vaan kastaa leipäänsä äitinsä viinipikarissa. Mitrunen-Nyyssönen toteaa, että pelkkä leivän nauttiminenkin on ehtoollinen.

”Mitä enemmän lapsia kannustetaan, sitä paremmin he oppivat. Ehtoollista oppii käymällä ehtoollisella”, hän rohkaisee.

kuva Sanna Krook, teksti Marita Ahlgren.

Julkaistu 27.3.2018.