Uutislistaukseen

Oulun hiippakunnan piispan vaalin aikataulut

Oulun hiippakunnan piispan vaaliin liittyvä aikataulu on vahvistunut. Vaalin ensimmäinen kierros käydään 15.8.2018.

 

Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, vaalin toinen kierros järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 3.9.2018.

Uusi piispa vihitään virkaansa 11.11.2018. Piispa Samuel Salmi on ilmoittanut siirtyvänsä eläkkeelle 1.11.2018.

Vaalin ehdokasasettelu alkaa 21.3. ja päättyy 21.5.2018. Ehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä. Ehdokkaan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihitty pappi.

Piispan vaalin äänioikeutetuista puolet on pappeja ja puolet maallikoita. Oulun hiippakunnassa on yhteensä 563 äänioikeutettua pappia ja lehtoria. Lisäksi äänioikeus on yhtä monella maallikkovalitsijalla. Tulevassa piispan vaalissa äänestäjiä on näin ollen yhteensä 1126.

Maallikkovalitsijoina toimivat hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet (14), Oulun hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat (8), Oulun hiippakunnasta valittu kirkkohallituksen jäsen, saamelaiskäräjien kirkolliskokoukseen valitsema edustaja, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja tuomiokapitulin maallikkojäsen. Seurakuntien kirkkovaltuustot tai seurakuntaneuvostot valitsevat loput 537 äänioikeutettua suhteessa seurakuntien jäsenmääriin. Ilmoitukset valituista maallikkovalitsijoista annetaan tuomiokapitulille 28.2.2018 mennessä.

Tuomiokapituli järjestää ehdokkaille vaalipaneeleita eri puolilla hiippakuntaa.

Maallikkovalitsijoiden määrät seurakunnittain täällä!

Lisätietoja: lakimiesasessori Mari Aalto, mari.aalto@evl.fi,
puh. 040 7443 303
hiippakuntapastori Outi Uusimäki, outi.uusimaki@evl.fi,
puh. 044 7555 512

 

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli 19.1.2018

 

Tue Jan 23 09:44:01 EET 2018