Uutislistaukseen

Näkövammainen saa tukea puhelinvastaanotolla

Anne Kellokumpu vastaa näkövammaisten ja heidän läheistensä puheluihin.

Oulun seurakunnat tarjoaa tukea näkövammaisille joka torstai avoinna olevalla puhelinvastaanotolla. Näkövammaistyön diakoniatyöntekijä vastaa näkövammaisten ja heidän läheistensä puheluihin kello 9–11 numerossa 050 430 5178.

 

Diakoniatyöntekijä antaa henkistä tukea, mutta neuvoo myös käytännön asioissa. Tarvittaessa hän ohjaa ihmisen eteenpäin esimerkiksi OYS:n näkökeskukseen tai Näkövammaisten liittoon tai auttaa hakemaan diakonia-avustusta. Tarvittaessa diakoniatyöntekijä tulee kotikäynnille.

 

Diakoniatyöntekijä Anne Kellokummun mukaan keskustelut koskevat paitsi Oulun seurakuntien näkövammaisille järjestämää toimintaa, myös ihmissuhdeasioita.  Osa soittajista purkaa näkövamman aiheuttamaa harmistusta ja turhautuneisuutta.

 

”Moni tuntee avuttomuutta uuden tilanteen edessä. On vaikea luopua siitä itsenäisyydestä, johon on näkevänä tottunut. Myös käytännön pulmat, kuten virastoissa asiointi, mietityttävät.”

 

 

Näköaistin heikkeneminen tai menettäminen on usein henkilökohtainen kriisi ihmiselle tai hänen läheiselleen.  Diakoniatyöntekijänä Anne Kellokumpu haluaa aina luoda ihmiseen toivoa. Hän sanoo nähneensä työnsä kautta, kuinka näkövamman kanssa voi elää täyttä elämää.

 

”Elämä ei lopu näkövammaan, sillä vaikeudet ovat voitettavissa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että ihminen on valmis ottamaan apua vastaan ja hyödyntämään esimerkiksi apuvälineitä.”

 

Kuva Marita Ahlgren

 

Julkaistu 17.1.2018

 

Wed Jan 17 10:08:44 EET 2018