Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi pastori Árpád Kovácsille varoituksen
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli käsitteli pastori Árpád Kovácsin 5.8.2017 toimittamaa samaa sukupuolta olevan parin kirkollista vihkimistä. Tuomiokapituli katsoi, että pastori Kovács toimi vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta ja antoi hänelle kirjallisen varoituksen.
Árpád Kovács on Oulun seurakuntien kansainvälisentyön pastori.
Kaksi jätti eriävän mielipiteen
Päätöksestä äänestettiin (5-2) ja kaksi jäsentä jätti eriävän mielipiteen. Eriävän mielipiteen jättäneet Satu Saarinen ja Kari Ruotsalainen katsoivat, että papin toiminta ei ole ollut nykyisen ohjeistuksen mukaista, mutta vallitsevassa tilanteessa sen ei tulisi aiheuttaa toimenpiteitä. Samaa sukupuolta olevat vihittävät ovat kirkon jäseniä, Jumalan luomia ja lunastamia ja papille annettava rangaistus loukkaa omia seurakuntalaisiamme, vaikkei se olisi päätöksen tarkoitus.
Eriävässä mielipiteessä vedottiin myös kirkolliskokouksessa etenevään kirkon avioliittokäsityksen laajentamista koskevaan aloitteeseen sekä erilaisia ratkaisumalleja pohtivaan selvitykseen. Tuomiokapitulin olisi eriävän mielipiteen mukaan syytä odottaa, että kirkolliskokous käsittelee asian selkeästi uudessa yhteiskunnallisessa ja lainsäädännöllisessä tilanteessa.
Tuomiokapituli: toimivaltaan ei kuulu kirkon avioliittokäsityksen määrittäminen
Päätöksen perusteluissa todettiin, että kirkon nykyisten säännösten ja avioliittokäsityksen mukaan samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollista. Tuomiokapitulin toimivaltaan ei kuulu kirkon avioliittokäsityksen määrittäminen vaan se kuuluu kirkolliskokoukselle. Tuomiokapitulin tehtävänä kuitenkin on valvoa oman papistonsa tehtävien hoitoa.
"Avioliittolain muutos on synnyttänyt erilaisia tulkintoja, joiden kanssa kirkossa ja pohjoisessa hiippakunnassa nyt eletään. Toivon, että keskustelua eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä käydään toinen toistamme kunnioittaen. On siedettävä erilaisten katsantojen synnyttämää kipua ja elettävä sen kanssa", sanoo piispa Samuel Salmi.
Tuomiokapitulin istunnon jäseniä ovat Samuel Salmi, Mari Aalto, Heikki Nissinen, Aino Paananen, Kari Tiirola, Kari Ruotsalainen ja Satu Saarinen. Heistä Kari Ruotsalainen ja Satu Saarinen jättivät eriävän mielipiteen.
Julkaistu 3.10.2017
3.10.2017 14.05