Uutislistaukseen

Harrastukseksi vapaaehtoistyö?

Oulun seurakunnissa tuetaan vähävaraisia ja autetaan lähimmäisiä monin eri keinoin. Vapaaehtoistyössä voi kääriä hihansa ja tehdä hyvää. Auttaa voi myös lahjoittamalla keräyskohteisiin.

2013_10 maisema_0433_L.jpg


Auttamisen voi aloittaa läheltä
 

Vapaaehtoistyö.fi -sivuston kautta voi lahjoittaa valitsemansa summan keräyskohteeseen tai ilmoittautua vapaaehtoistyöntekijäksi. Tällä hetkellä sivuston kautta kerätään rahaa tulipalossa kotinsa menettäneelle oululaiselle perheelle. Aikaisempia keräyskohteita ovat olleet muun muassa turvapaikanhakijoiden kotouttaminen ja kouluttaminen, sekä oululaisen opiskelijanuoren tukeminen.

 

Vapaaehtoistyö.fi -sivuston kautta kerätyt varat kulkevat luotettavasti pankin kautta seurakunnan maksujärjestelmään. ”Tämä on turvallinen tapa auttaa esimerkiksi oman seurakunnan jäsentä.” kertoo Anneli Nieminen, Oulun seurakuntien vapaaehtoistyön koordinaattori.

 

Lahjoituskohteita on vuosittain noin kymmenen, joista melkein kaikki toteutuvat. Tilaa uusille keräyksille siis on. Avun tarvitsijasta voi vinkata oman seurakunnan diakoniatyöntekijälle. ”Avun tarvitsijan tulee muistaa, että keräyksessä menee aikansa.” Nieminen hoksauttaa.

 

Vapaaehtoistyössä kaivataan lisäkäsiä

 

Vapaaehtoisia on Oulun seurakunnissa satoja. Muun muassa ystäväpalvelu, diakonia-aamujen emännät ja messuavustajat ovat suuressa roolissa seurakuntien työssä. ”Vapaaehtoistyö on antoisaa molemmille osapuolille”, Nieminen kuvailee.

 

Vapaaehtoistyöntekijöiltä ei odoteta mitään erikoistaitoja. ”Riittää, että haluat olla ihminen ihmiselle.” Nieminen toteaa. Vapaaehtoisia avustajia kaivataan muun muassa ohjaajiksi nuorisotyöhön. ”Myös tomerista emännistä on pulaa diakonia-aamuissa”.

 

Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua kuka tahansa. Seurakunnan työntekijät pyrkivät etsimään jokaiselle mahdollisimman sopivan vapaaehtoistehtävän. Oulun seurakuntien vapaaehtoistyöhön voi ilmoittautua osoitteessa www.vapaaehtoistyo.fi/oulu

 

Nieminen muistuttaa myös, että seurakunta on olemassa seurakuntalaisia varten. ”Jos tulee mieleen idea, jonka voisi toteuttaa vapaaehtoisvoimin, meille saa vinkata!”

 

Kuva: Sanna Krook

Julkaistu 26.7.2017

Wed Jul 26 13:39:13 EEST 2017