Uutislistaukseen

Menovinkit: Oulun seurakunnissa vietetään keskikesän juhlaa

Juhannusviikolla Oulun seurakunnissa on tarjolla musiikkia, myyjäisiä ja grillausta.

 

Juhannusaattona naimisiin Turkansaaressa

 

Turkansaaren Juhannuksessa järjestetään Pop up -juhannushäät juhannusaattona 23.6. Siellä voi myös uudistaa vihkivalansa tai pyytää siunausta jo solmitulle avioliitolle.

 

Turkansaaren kirkossa (Turkansaarentie 165) järjestetään Pop up -juhannushäät perjantaina 23.6. kello 18–21. Mukaan tarvitset vain heilan ja esteettömyystodistuksen. Pappi vihkii parit saapumisjärjestyksessä. Pop up -häissä voi myös uudistaa vihkivalansa tai pyytää siunausta jo solmitulle avioliitolle.

Vihkipari voi kutsua Turkansaareen läheisiään todistamaan juhlahetkeä, mutta tarvittavat kaksi todistajaa löytyvät myös paikan päältä. Mukaan tarvitaan oman heilan lisäksi vain esteettömyystodistus, joka on hankittu viimeistään seitsemän vuorokautta ennen vihkimistä jommankumman vihittävän kotiseurakunnan kirkkoherranvirastosta. Kirkollisen vihkimisen edellytyksenä on, että molemmat vihittävät ovat rippikoulun käyneitä ev.lut. kirkon jäseniä.

Vihille voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Vihkitoimitus on maksuton. Turkansaaren Juhannukseen on pääsymaksu, mutta hääpari pääsee juhlaan maksutta. Oulun seurakunnat järjestävät Pop up -juhannushäät yhteistyössä Oulun kaupungin Turkansaaren Juhannuksen kanssa kanssa. Juhannusjuhla on yksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista.

 

Juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa

 

Suomessa juhannus on keskikesän ja yöttömän yön juhla. Juhannusta alettiin viettää 400-luvun alkupuolella, ja sitä vietetään kuusi kuukautta ennen joulua, sillä Johannes Kastajan uskotaan syntyneen puoli vuotta ennen Jeesusta. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina, tänä vuonna 24.6.

Juhannus on saanut nimensä Johannes Kastajasta, jonka syntymää muistetaan juhannuksena. Kristillisessä traditiossa Johannes Kastajaa pidetään Jeesuksen serkkuna. Johannes Kastaja kuvataan usein pitkähiuksisena ja kamelinkarvaviittaan pukeutuneena.  

Johannes Kastaja eli Jumalalta tulevan sanoman välittäjänä erämaassa. Perimätiedon mukaan hänen ravintonsa koostui heinäsirkoista ja hunajasta. Johanneksen tavoin monet juutalaiset vetäytyivät erämaahan meditoimaan ja opettamaan seuraajiaan. Poikkeuksellista Johanneksen erämaaliikkeessä oli se, että hän kastoi seuraajiaan ja vaati kääntymystä.

Pohjolassa juhannukseen liittyy valoisa kesäyö, joka antaa juhlalle oman merkityksensä. Päivän liturginen väri on valkoinen. Juhannuskoivut ja seppeleet symboloivat Jumalan luomistyön ihmeellisyyttä.

 

Oulun ev.-lut. seurakuntien menovinkit 19.6.–25.6.2017

 

Lähetysilta Lämsänjärvellä maanantaina 19.6. kello 17–19 Lämsänjärven leirikeskuksessa (Hiihtomajantie 2). Illassa Pirkko ja Elias Said kertovat työstään Israelissa. Pirkko Said on Karjasillan seurakunnan ja Lähetysyhdistys Kylväjän lähettämä työntekijä Israelissa. Illassa on mukana myös Karjasillan seurakunnan lähetyssihteeri Paula Rosbacka.

Urkukertomus maailman luomisesta maanantaina 19.6. kello 18–18.30 Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3). Urkukertomuksessa kuullaan raamatunkertomus maailman luomisesta. Kerronta tapahtuu urkumusiikin ja visuaalisen esityksen kautta. Kertomus kestää noin 20 minuuttia. Mukana toteutuksessa ovat urkuri Raakel Pöyhtäri ja varhaiskasvatuksesta Tiina Huurre ja Anu Hannula. Vapaa pääsy!

Käsityöputiikki Essu ja Tossu tiistaina 20.6. kello 12–15 Tuiran kirkossa (Myllytie 5). Toimii itsepalveluna Tuiran kirkolla aina kun kirkko on auki, kesäkuussa avoinna myös tiistaisin klo 12–15. Voit tulla ostoksille, valmistamaan uusia myytäviä tuotteita tai juttelemaan muuten vaan. Käynti seurakunnan viraston ovesta.

Grillitreffit keskiviikkona 21.6. kello 12–13. Kesäkuulumisia ja Kotivaran kärkkäreitä Vanhan Pappilan sisäpihalla (Asemakatu 6).

Lähetyksen kesäilta keskiviikkona 21.6. kello 17.30 Oulunsalon seurakunnan Toimitalolla (Vattukuja 2). Mitä tapahtuu naisille vankilassa ja pidätyskeskuksissa Taiwanissa? Kuinka reformaation juhlavuosi näkyy Hsinchun teologisessa seminaarissa? Nimikkolähettimme Laura ja Jukka Kääriäinen kertovat kuulumisia Taiwanista. Lisäksi luvassa on laulua, rukousta - ja grilli kuumana.

Oi kiitos, sa Luojani armollinen -konsertti keskiviikkona 21.6. kello 19 Oulunsalon kirkossa (Uhrikirkonkuja 2) suomalaisia yksilauluja ja duettoja esittävät mezzosopraano Annastiina Tahkola ja tenori Pertti Tahkola sekä pianisti Markus Vaara. Suomen juhlavuoden kunniaksi ohjelmisto koostuu pääosin suomalaisista yksinlauluista ja duetoista. Luvassa on lauluja muun muassa säveltäjiltä Kaski, Kuula, Merikanto ja Sibelius.

Juhannusviikon PopUp-myyjäiset torstaina 22.6. kello 11–15 Heinätorin seurakuntatalolla (Aleksanterinkatu 73). Tarjolla on lohikeittoa, juhannusjuustoa, leivonnaisia (myös gluteenittomia) ja leppoisaa juhannustunnelmaa. Myyjäistuotto menee Oulun tuomiokirkon kirkkotarhaan rakennettavaan lasten kirkkoon. Lohikeitto 6 euroa (alle 4-vuotiaille 3 euroa), kahvi ja kahvileipä 3 euroa. Myytävänä käsitöitä ja arpoja. Käteismaksu. Halutessasi voit varata kirpputoripöydän 5 euroa. Varaukset 16.6. mennessä, Tea Hieta p. 050 5207757.

Juhannusjuhlat perjantaina 23.6. kello 18 Koskelan seurakuntakodilla (Koskelantie 86). Ohjelmassa musiikkia ja vieraita Etiopiasta Hosainan kuurojen koululta. Rovasti Pasi Kurikan eläkkeellelähtöjuhla.  Seuroissa puhuvat Niilo Pesonen, Pasi Kurikka ja etiopialaiset vieraat. Yhteislauluja säestää Heikki Jämsä. Ohjelman jälkeen nautitaan juhlakahvit. Myytävänä on käsitöitä, makkaraa ja arpoja lähetystyön hyväksi. Tapahtuma on ulkona.

Juhannusjuhlien talkoot järjestetään talkoovoimin kello 15–21. Apua tarvitaan penkkien kantamisessa, kahvipöydän kattamisessa, kahvin keittämisessä, makkaran paistamisessa sekä monessa muussa asiassa. Talkoisiin ei tarvitse ilmoittautua, riittää että tulet paikalle.

Juhannuspäivän messu lauantaina 24.6. 10.00 Tuiran kirkossa (Myllytie 5). Toimittaa Pasi Kurikka, avustaa Petteri Tuulos, kanttori Tommi Hekkala. Kappalainen Pasi Kurikan lähtösaarna. Vapaa pääsy. Ohjelma 5€.

 

Julkaistu 21.6.2017

Wed Jun 21 12:48:41 EEST 2017