Seurakunnilla on monipuolista kesätekemistä lapsille

Oulun seurakuntien Lastenpäiville ilmoittautuminen on alkanut. Lastenpäivät on tarkoitettu 7–10-vuotiaille, 2007–2010 syntyneille oululaisille lapsille.
Toiminta on ilmaista. Lapsille on tarjolla lämmin ateria päivittäin.
Lastenpäivät järjestetään 12.6.–13.7. välisenä aikana klo 10–15. Juhannusaattona 23.6. ei järjestetä ohjelmaa. Ensimmäinen viikko pidetään Kastellin kirkolla (Töllintie 38).
Sen jälkeen ohjelma järjestetään Lämsänjärven kaupunkileirikeskuksessa (Hiihtomajantie 2).
Lastenpäiville tulee ilmoittautua erikseen viimeistään kyseistä viikkoa edeltävään torstaihin mennessä Lastenpäivien verkkosivuilla.
Lomaparkki alkaa heti koulujen loputtua
Myös Koskelassa järjestetään ohjelmaa 1–3-luokkalaisille. Koskelan seurakuntakodissa järjestetään koululaisten lomaparkki 5.–29.6.
Ohjelmaa on maanantaista torstaihin klo 8–14. Lapsilla tulee varata mukaan oma lounaseväs. Aamuisin lapsille on tarjolla puuro ja mehukeitto.
”Halutessaan lapsen voi ilmoittaa jo nyt kaikille viikoille. Mukaan mahtuu 30 lasta per viikko”, Tuiran seurakunnan lastenohjaaja Teija Kokko kertoo.
Lomaparkista tehdään viikoittain kaupunkialueella maksullisia retkiä. Muuten toiminta on maksutonta.
Lomaparkkiin tulee ilmoittautua ennakkoon viimeistään edellisen viikon torstaihin mennessä tapahtumakalenterin kautta.
Lapsille on myös leirejä, retkiä ja kokkailua
Oulun seurakunnissa järjestetään myös paljon muuta ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille.
Lapsille järjestetään esimerkiksi leirejä eri puolilla Oulua. Kokkauksesta innostuneet pääsevät taas ruoanlaiton makuun Palokan seurakuntakodilla kesäkokkipyhäkoulussa.
Lapsiperheille on tarjolla esimerkiksi perheparkkeja sekä kahvilatoimintaa.
Lisää kesän toiminnasta löytyy kesätoiminnan verkkosivuilta.
16.5.2017 11.07