Uutislistaukseen

Marsseja, lauluja ja virsiä: häämusiikki kruunaa vihkitilaisuuden

Häämusiikki kaikuu Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39) perjantaina 12.5. kello kuudelta, kun Oulun seitsemän seurakunnan kanttorit esittelevät vihkitilaisuuteen sopivaa musiikkia.
Kuvassa pariskunta ilta-auringossa

 

Esimerkiksi suositut Toivo Kuulan, Felix Mendelssohnin, Erkki Melartinin, Richard Wagnerin ja Edward Elgarin häämarssit kuullaan tilaisuudessa.

Häämarssien lisäksi Karjasillalla lauletaan vihkitilaisuuteen sopivia virsiä ja esitellään yksinlauluja. Mukana on esimerkiksi Pekka Simojoen, Toivo Kirkkomäen ja Kari Tikan lauluja. ”Minulta on toivottu paljon häihin laulua Rakkaus on lahja Jumalan. Hääparit usein pyytävät myös ystäväänsä tai sukulaistaan laulamaan kirkossa”, kertoo kanttori Riitta Piippo.

Piipon mielestä kirkkohäihin sopii monenlainen musiikki, jos se on hääparille tärkeää ja merkityksellistä, eivätkä sanat ole uskonnon vastaisia. ”Eräs sulhanen oli kosinut, ja samaan aikaan radiossa oli soinut Scorpionsin Send Me an Angel. Hääpari toivoi laulua osaksi vihkitilaisuutta. Minusta se oli kaunis tarina, ja kappale otettiin ilman muuta mukaan. Eihän kaikkia häämarssejakaan ole sävelletty alun perin kirkkomusiikiksi!” Piippo huomauttaa.

Häämusiikkikonsertin järjestävät Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat. Tapahtuman tavoitteena on antaa häitä suunnitteleville pareille monipuolinen kattaus vihkimusiikista. Myös muut häämusiikista kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan. Häämusiikkiin voi tutustua myös Oulun seurakuntien verkkosivuilla.

 

Kuva: Sanna Krook

Thu May 04 13:47:00 EEST 2017