Uutislistaukseen

Puhallinorkestereiden konsertissa soi kevään riemu

Oulun ev.-lut. seurakuntien, Oulun konservatorion ja Oulu-opiston yhteisten puhallinorkestereiden kevätkonsertti kajahtaa keskiviikkona 19.4. kello 18.30 Madetojan salissa.
Kuvassa nuottiteline ja huilu, jota soitetaan

 

Konsertin ohjelmassa on iloisen keväistä puhallinmusiikkia neljän kokoonpanon – Primo, Spirito, Virtuoso ja Viventi – voimin. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelman hinta on 5 euroa.

Orkesterit esittävät kevään aikana harjoiteltua ohjelmistoa, jota on esitetty muun muassa valtakunnallisilla puhallinpäivillä Rovaniemellä. Kevätkonsertin ajankohta on juuri ennen Turussa pidettäviä puhallinorkestereiden suomenmestaruuskilpailuja.

”Puhallinorkesteri Virtuoso on virittäytynyt konserttia ja SM-kilpailuja varten viikonloppuleirillä. Harjoittelun tuloksia kuuntelemaan toivomme salin täyteisen yleisön. Konsertti toimii samalla kenraaliharjoituksena sekä Virtuosolle että Spiritolle kisoja varten”, kertoo Virtuoson orkesterinjohtaja Esa Lappi.

Seurakuntien, konservatorion ja Oulu-opiston yhteisissä puhallinorkestereissa on yhteensä noin 200 soittajaa. Primossa soittavat vasta-alkajat, Spiritossa 2-3 vuotta harjoitelleet, Virtuoso on tarkoitettu yli kolme vuotta soittaneille. Edustusorkesteri Viventissä soittajat ovat pitkälle edistyneitä harrastajia tai muusikon ammattiin opiskelevia.

Seurakuntien musiikkikoulu on kaikille avoin

Osa orkestereiden soittajista on Oulun seurakuntien musiikkikoulun kasvatteja. Oulun seurakuntien musiikkikoulu on kaikille avoin ja siellä voi opiskella puhaltimien soittoa. Musiikkikouluun ei ole pääsykokeita eikä ikärajoitusta. Uusia oppilaita otetaan joka syksy. Oppilaat osallistuvat taitojen edetessä seurakuntien, konservatorion ja Oulu-opiston yhteisiin puhallinorkestereihin.

Oulun seurakunnissa on ollut säännöllistä puhallinorkesteritoimintaa toimintaa jo vuodesta 1949 saakka.

 

Kuva: Sanna Krook
Julkaistu 11.4.2017

Tue Apr 11 10:03:00 EEST 2017