Uutislistaukseen

Paastopolku johdattaa Ekopaastoon

Ekopaasto käynnistyy tuhkakeskiviikkona 1.3.

Ekopaasto

 

Tänä vuonna jo kuudetta kertaa järjestettävä Ekopaasto-kampanja Linkki avautuu uudessa välilehdessäkäynnistyy tuhkakeskiviikkona 1.3. Kampanja jatkuu 16.4. saakka, jolloin juhlitaan pääsiäistä ja paaston päättymistä. Ekopaastossa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta.

Kampanja kutsuu tällä kertaa hiljentämään ympäristön hyväksi asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja vaatetukseen liittyvissä teemoissa. Lisäksi kampanja kannustaa etsimään hiljentymisen keinoja kiireisessä arjessa.

”Ekopaastossa kristillinen paastoperinne yhdistyy ympäristöstä huolehtimiseen. Ekopaasto puhuttelee tässä ajassa, jossa elämämme täyttyy tavaralla ja kiireellä. Paaston aikana karsitaan aineellisesta hyvästä ja nautinnosta, mikä auttaa keskittymään olennaiseen. Hiljentäminen ja hiljentyminen kulkevat paastossa käsi kädessä”, kertoo kampanjassa alusta alkaen mukana ollut yhteiskunnan ja kestävän kehityksen johtava asiantuntija Ilkka Sipiläinen.

Vinkkejä omaan paastonviettoon voi etsiä tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkkoon avattavan paastopolun avulla. Paastopolku tarjoaa käytännönläheisiä ja helposti arjessa toteutettavia ideoita ekopaastoamiseen. Paastopolku aukeaa Ekopaasto.fi-sivustolla tuhkakeskiviikkona 1.3.

Kampanjaan voi osallistua myös FacebookissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja Twitterissä Linkki avautuu uudessa välilehdessäEkopaaston tileillä. Lisäksi Ekopaasto isännöi Kirkko Suomessa -Instagram-tiliäLinkki avautuu uudessa välilehdessä viikolla 10.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Ekopaasto-kampanjan yhteistyökumppaneina ovat tänä vuonna Suomen LuonnonsuojeluliittoLinkki avautuu uudessa välilehdessä ja MartatLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kirkon tiedotuskeskus 23.2.2017

Tue Feb 28 14:50:00 EET 2017