Uutislistaukseen

Rajakylän seurakuntakodin toiminnot siirtyvät Pateniemeen

Ainoastaan vähävaraisten ruokailu jää Rajakylään

rajakyla_palokka_M.jpg

Tuiran seurakunnan toiminta Rajakylän seurakuntakodilla päättyy, lukuun ottamatta seurakunnan tarjoamaa vähävaraisten ruokailua. Ensi sunnuntaina 5.2. kello 12 Rajakylän seurakuntakodilla (Tervakukkatie 2) vietetäänkin viimeistä jumalanpalvelusta. Jäähyväisjuhlassa on messun jälkeen tarjolla lounas ja kirkkokahvit.

Rajakylän seurakuntakodin toiminta siirtyy Palokan seurakuntakodille (Parkettitie 3), joka sijaitsee parin kilometrin päässä Pateniemen ostoskeskuksen läheisyydessä.

Siirron syynä ovat Rajakylän seurakuntakodin sisäilmaongelmat. Rakennus on valmistunut 1977 ja se sijaitsee Rajakylän ostoskeskuksen yhteydessä.

”Rajakylässä on ollut vireä ja hyvä jumalanpalveluselämä, joten päätös jumalanpalvelusten siirtämisestä ei ollut helppo. Mutta rakennuksen kunnon takia siirto olisi joka tapauksessa jouduttu tekemään lähitulevaisuudessa. Etsimme koko ajan korvaavaa tilaa Rajakylästä. Toivon, että ihmiset löytävät tiensä myös Palokkaan”, kertoo Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesonen.

Vähävaraisten ruokailu jää Rajakylään

Vaikka seurakunnan muut toiminnot siirtyvät Pateniemeen, Diakonian ateriat eli vähävaraisille suunnatut ruokailut järjestetään toistaiseksi vielä Rajakylän seurakuntakodilla. Ruokailun vakiokävijöille matka voi aiheuttaa kustannuksia, ja maksuton ruokailu on tarkoitettu juuri heille, joiden talous on tiukoilla.

Ateriat järjestetään torstaisin kello 12 ja syömässä käy viikoittain useita kymmeniä ruokailijoita.

Rajakylän seurakuntakotiin jää lisäksi joidenkin yhteistyötahojen toimintaa.

Taksilla kirkkoon

Jatkossa Rajakylästä pääsee sunnuntaisin Palokan seurakuntakodin jumalanpalvelukseen taksilla. Kuljetus lähtee Rajakylän seurakuntakodin edestä kello 11.30, paluu jumalanpalveluksen jälkeen. Kuljetukseen tulee ilmoittautua aina edellisenä perjantaina klo 14 mennessä Tuiran seurakunnan kirkkoherranvirastoon, p. 08 531 4609. Ensimmäinen kuljetus on sunnuntaina 12.2.

Oulun seurakuntien suunnitelmissa on tulevaisuudessa rakentaa Pateniemeen seurakuntakoti tai kappeli.

Myös Kaukovainiolla seurakunnan toimintaa uusissa tiloissa

Rajakylän seurakuntakodin tavoin myös 1977 rakennetussa Kaukovainion kappelissa on ollut sisäilmaongelmia.  Kaukovainion kappeli on ollut käyttökiellossa vuoden 2017 alusta. Kaukovainiolla seurakunnan toiminta jatkuu Hiirihaukkatalolla ja Merikotkantie 1:n palvelutalossa, jumalanpalvelukset järjestetään parin kilometrin päässä Karjasillan kirkolla. Jumalanpalvelukseen pääsee Karjasillan seurakunnan alueella kiertävällä Messubussilla.

Katso kartalta Rajakylän ja Palokan seurakuntakotien sijainnit ja reittiohje.

Kuvassa vasemmalla Rajakylän seurakuntakoti ja oikealla Palokan seurakuntakoti, johon toiminta pääosin siirtyy.

Julkaistu  31.1.2017

 

Tue Jan 31 14:24:01 EET 2017