Nuoren miehen joulu

Vatsassa lentelee perhosia, olo on levoton ja minuutit tuntuvat tunneilta. Pöytä on katettu kaikenlaisilla jouluherkuilla ja joulukuusi koristeltu yhdessä koko perheen voimin aamulla. Illalla alkaa sietämätön odotus, vielä täytyisi malttaa syödä joululaatikoita, jotka eivät ikinä ole olleet mieleeni. Kinkku ja lohenmäti kyllä menevät alas hymyssä suin, kuten myös makea perunalaatikko. Jouluherkut on saatu syötyä pois, nyt se alkaa, vuoden jännittävin hetki.

Ihan minä hetkenä tahansa ovella on joku, joku jota on odotettu koko vuosi. Miltähän hän mahtaa näyttää tällä kertaa? Onkohan hänellä tonttuapuri mukana? Odottaminen käy sietämättömäksi, kunnes vihdoin ovikello soi. Joulupukki on täällä! Sinua on odoteltu koko vuosi, vihdoin olet täällä! Ensiksi kumminkin joulupukki vaatii lapsia laulamaan hänen lempilauluaan, sanat meinaavat unohtua, ääni värisee ja jännittää. Tekisi mieli avata jo lahjoja, mitähän pukki on tänä vuonna tuonut? Olenkohan ollut tarpeeksi kiltti? Toivottavasti ei tällä kertaa tule pehmeitä paketteja, toivoo pieni minä. Koko vuosi kulminoituu tähän hetkeen.

Moni varmasti muistaa, kuinka jännittävää pienenä oli odottaa joulun H-hetkeä. Ikinä ei tiennyt mitä odottaa ja että olivatko joulupukille kirjoitetut lahjatoivomuskirjeet päässeet perille. Jossain vaiheessa ikää on sen verran, että joulusta tulee vain pakollinen perhejuhla jolloin koko perheen voimin kokoonnutaan yhteen ja vietetään aikaa yhdessä. Onhan vuosi ollut kiireinen ja koulussa ahkeroitu jotta joulutodistus näyttäisi hyvältä. Jännitys ja maagisuus loistaa poissaolollaan, mihin katosivat joulun taika ja joka solua kutkuttavat hetket? Perinteet tuntuvat pakollisilta, ainoa asia mikä teini-ikäistä piristää on loma ja materia. Jokin on muuttunut sitten lapsuusvuosien.

Nyt taas vähän yli parinkymmenen vuoden ikäisen nuoren miehen silmien läpi katsottuna ei joulu ole enää sama asia mitä se pienenä oli. "Osta, osta, osta" huutavat tavaratalojen PA-laitteet jouluvalojen kimalluksessa ja mainokset, jotka tulvivat postiluukuista sisään ja televisiosta verkkokalvoihin. Tätäkö se joulu olikin, kulutusjuhlaa ja pelkkää materiaa vailla muuta merkitystä. Koululaiset kilpailevat joululoman jälkeen siitä kenellä on hienoin ja uusin älypuhelinmalli.

Vasta jokin aika sitten sisäistin joulun todellisen luonteen itselleni. Sitä sai etsiä kauan, mutta se taika joka pienenä katosi, on myös mahdollista löytää uudestaan. Se taika joka pienenä teki tästä vuodenajasta maailman jännittävimmän. Taika joka siivitti koko joulukuuta, eikä vain sitä yhtä päivää. Merkitys on vain muuttunut.

Nykyään minulle on taikaa, että kiire hellittää ja aika pysähtyy. Vihdoin on aikaa hengähtää, nähdä itselle rakkaita ihmisiä, ladata akkuja herkkujen ja kynttilävalon ääressä. Sanotaan, että joulu on antamisen ja saamisen aikaa. Ajattelin kauan, että se tarkoittaa kirjavia lahjapaketteja, uusia turhia tavaroita, jotka ovat hetken päästä jo pölyttymässä kaapissa - materian antamista ja saamista. Joulu kuitenkin nimenomaan on antamisen aikaa, se on oman ajan antamista ja jakamista, sitä että annat itsesi ja olet läsnä. Annat siis sen tärkeimmän joululahjan mitä kukaan voi saada - läsnäolosi. Jouluna minä saan sinut ja sinä minut, jouluna on vihdoin aikaa olla yhdessä. On hyvä, että edes kerran vuodessa meillä on mahdollisuus muistuttaa itseä ja muita siitä, mikä tässä elämässä on tärkeintä - välittäminen ja lähimmäisenrakkaus.

Mikään tavara tai härpäke ei voi korvata sitä. Unohda kiire, istu alas, anna ajan pysähtyä ja ole läsnä - sitä joulu on minulle.