Uutislistaukseen

Mustarastas konsertoi 30-vuotis-juhlakiertueellaan Oulun tuomiokirkossa

Folk-yhtye Mustarastas saapuu keikalle Oulun tuomiokirkkoon lauantaina 21.9. klo 19. Keikka on osa yhtyeen 30-vuotis-juhlakiertuetta, joka alkoi alkuvuonna. Kiertueen yhteydessä Mustarastas julkaisi Siluetti-nimisen 11. studioalbuminsa.

Mustarastas-yhtye soittimiensa kanssa kallion seinämää vasten.

Mustarastas yhtye konsertoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Oulun tuomiokirkossa.

Yhtyeen musiikissa on kuultavissa muun muassa akustisia kielisoittimia, viulua, haitaria, tinapillejä sekä moniäänistä laulua. 90-luvun puolivälissä perustettu Mustarastas kuvailee musiikissaan kuuluvan suomalaiskansallista sointia yhdistettynä irlantilaiseen kansanmusiikkiin. Kari Haapalan teksteissä on kuultavissa suomalaista kansanluonnetta ja kristillistä traditiota. Yhtye lupaa, että kappaleiden tekstit koskettavat kuulijaa.

Mustarastas on: Susanna Eronen, Kari Haapala, Laura Airola, Kerttu Terri, Aki Hauru ja Tiro Rohkimainen.

Tervetuloa kuuntelemaan ja juhlimaan Mustarastaan 30-vuotista taivalta Oulun tuomiokirkkoon. Keikalle on vapaapääsy.

12.9.2024 14.38