Uutislistaukseen

Naisten päivässä pohditaan syyllisyyttä ja häpeää

Ensi lauantaina 8.10. kello 11 alkaen vietetään Maikkulan kappelissa (Kangaskontiontie 9) naisten päivää teemalla Sovintoon itsesi kanssa.

 

Naisten päivän aikana kuullaan naisen elämään liittyviä alustuksia ja pohditaan niiden virittäminä elämälle keskeisiä kysymyksiä.

 

”Päivään voi tulla seuraamaan alustuksia ja jakamaan kokemuksia keskustellen tai vain kuunnellen. Aiemmissa naisten päivissä on pohdittu syvällisiäkin asioita, ja osallistujat ovat tuoneet omakohtaisia kokemuksia esiin”, kertoo Karjasillan seurakunnan kappalainen Erja Oikarinen.

 

”Mukaan kannattaa tulla, jos on kiinnostunut syyllisyyden ja häpeän teemoista ja kenties kaipaa rohkaisua itsetuntoasioissa. Päivän aikana rakennumme yhdessä”, Oikarinen kannustaa.

 

Päivän alustajina ovat pappi, psykoterapeutti Hannu Rahikainen, diakonissa-sairaanhoitaja Päivi Peltola, erikoislääkäri Leena Vainionpää ja sosiaalialan lehtori Harriet Toivonen. Tilaisuuden juontaa kappalainen Erja Oikarinen ja musiikista vastaavat kanttori Riitta Piippo ja soitinryhmä.

 

Myös lapset ovat tervetulleita mukaan päivän viettoon. Lapsille on järjestetty puheenvuorojen ja keskustelun ajaksi omaa ohjelmaa. Päivän aikana on tarjolla lounas ja kahvit. Lounaan hinta on 8 euroa käteismaksulla, alle 12-vuotiailta lapsilta maksuton. Naisten päivä päättyy noin kello 16.

 

Lisätietoja: Karjasillan seurakunnan kappalainen Erja Oikarinen, p. 044 316 1434, erja.oikarinen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

Naisten päivän Sovintoon itsesi kanssa ohjelma:

 

Lauantaina 8.10. Maikkulan kappelissa (Kangaskontiontie 9)

 

11.00 Tervetuloa, alkurukous

11.15 Äitien perintö, diakonissa-sairaanhoitaja Päivi Peltola, erikoislääkäri Leena Vainionpää

12.30 Lounas

13.30 Miten syyllisyydestä ja häpeästä eteenpäin? pappi, psykoterapeutti Hannu Rahikainen

14.30 Itsemyötätunto, sosiaalialan lehtori Harriet Tervonen

15.45 Päätösrukous ja kahvit

 

Sunnuntaina 9.10. klo 12 Kappelimessu Olet kutsuttu Maikkulan kappelissa

 

Julkaistu 3.10.2016

2016-10-03 10:23:01.0