Uutislistaukseen

Oulun seurakuntien joulukonsertit kutsuvat tunnelmallisen musiikin äärelle

Oulun seurakunnissa on monipuolinen tarjonta joulukonsertteja ennen joulua. Lähes kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy ja vapaaehtoisesti maksettava ohjelmamaksu. 

Joulukonsertti 750.jpg

Joulukonsertit tarjoavat mahdollisuuden pysähtymiselle, rauhoittumiselle ja jouluun liittyville muistoille. 

–  Joulukonsertit ovat paljon enemmän kuin pelkkää musiikin kuuntelua. Niissä yhdistyvät ainutkertaisessa hetkessä syntyvä tunnelmallinen musiikki, joulun sanoma ja yhteen kokoontuneet ihmiset. Tämä korostuu erityisesti kirkkokonserteissa, kirkot kun jo itsessään ovat olemassa hiljentymistä ja arjesta irrottautumista varten, pohtii kanttori Juha Soranta Karjasillan seurakunnasta.

–  Jouluun ja joulumusiikkiin sisältyy erottamattomasti sanoma rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta, vilpittömyydestä ja ilosta. Joulumusiikin koskettaessa ihmistä sen merkitystä lienee mahdotonta liioitella.

Soranta kertoo, että joulunalusaika on kanttorille vuoden kiireisintä, mutta samalla antoisintakin aikaa. 

–  Silloin ihmiset ovat liikkeellä. Koen, että joulun sanoma Vapahtajasta on paras joulumielen tuoja. Se laittaa laulamaan ja soittamaan.

 

Suloisimmat joululaulut soivat oululaisten ystävysten esittämänä Kastellin kirkossa


Keskiviikkona 21.12. klo 19 Kastellin kirkossa kuullaan Suloinen Joulu -niminen joulukonsertti, jossa esiintyvät joulumieliset oululaiset ystävykset Terhi Lehtoniemi laulu, Silja Lassila viulu, Katja Esle laulu, Petteri Juanto koskettimet, taustalaulu. 

Silja Lassila kertoo, että idea tällaisesta ystävysten konsertista on ollut jo pitkään mielessä.

– Tunnemme ja tiedämme toisemme jo pitkältä ajalta musiikin piiristä. Usein on ollut ajatuksissa yhdistää voimamme ja taitomme konsertin merkeissä, ja mikä aika siihen sopisikaan paremmin kuin joulu.

Lassila kertoo, että he ovat valinneet konserttiin mielestään kaikkein kauneimpia ja suloisimpia joululauluja, jotka koskettavat niin lapsia kuin aikuisia. 

– Meille joulumusiikki on se asia, joka herättää joulun hengen: ilon, rauhan ja lähimmäisenrakkauden. Kaunis musiikki on aina sielunhoitoa ja koemme, että joulun tunnelma ei tule ilman joulumusiikkia. Sen jakaminen on meille tapa juhlistaa joulun sanomaa parhaalla osaamallamme tavalla. 

Ystävykset haluavat muistaa konsertilla erityisesti lapsia ja nuoria ja heidän perheitään lahjoittamalla jokaisesta ostetusta 12 euron käsiohjelmasta kaksi euroa Hope - yhdessä & yhteisesti ry:n Oulun osastolle.

Konserttiin on vapaa pääsy ja vapaaehtoinen käsiohjelma maksetaan käteismaksulla. Konsertin järjestää Karjasillan seurakunta.
 

Kuorojen joulukonsertteja Oulun seurakunnissa


torstai 1.12. klo 19 Pyhän Tuomaan kirkko, Joululaulukavalkadi, Laulunharrastajien joulukonsertti, vapaa pääsy

sunnuntai 4.12. klo 18 Oulujoen kirkko, Tammenlehväkuoron konsertti, johtaa Mihkel Koldits, hartaus kirkkoherra Ilkka Mäkinen, vapaa pääsy, maksullinen käsiohjelma

torstai 8.12. klo 19 Kiimingin seurakuntakeskus, Kuorojen joulukonsertti, Kaikuos-kuoron, Satakielet-tyttökuoron ja Kajastuksen joulukonsertti, johtaa Ulla ja Jarkko Metsänheimo, mukana myös laulusolisteja, vapaa pääsy, käsiohjelma 5 e, myytävänä glögiä ja tähtipullaa

perjantai 9.12. klo 19 Karjasillan kirkko, Jumala kuiskaa joulun, Tuiran kamarikuoron ja lauluyhtye Haikian joulukonsertti, johtaa Risto Laitinen ja Satu Korpi, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

lauantai 10.12. klo 18 Oulunsalon kirkko, Juhani Alakärpän lauluoppilaiden joulukonsertti, vapaa pääsy, osallistua voi paikan päällä tai verkossa virtuaalikirkko.fi

lauantai 10.12. klo 18 Oulujoen kirkko, Nuorten joululaulut - Oulujoki Allstars, vapaa pääsy

maanantai 12.12. klo 19 Oulun tuomiokirkko, Oulun tuomiokirkon kamarikuoron Adventtikonsertti, sopraano Elena Rontti, tenori Péter Marosvári, basso Jaakko Tyni. Oulunsalo Ensemble, konserttimestarina Sinikka Ala-Leppilampi. Urkureina Niina Ylikulju ja Jaakko Tyni. Musiikinjohto Lauri-Kalle Kallunki vapaa pääsy

tiistai 13.12. klo 19 Oulujoen kirkko, Jumala kuiskaa joulun, Tuiran kamarikuoron ja lauluyhtye Haikian joulukonsertti, johtaa Risto Laitinen ja Satu Korpi, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

keskiviikko 14.12. klo 18 Kastellin kirkko, Kuorojen joulukonsertti, Oulun Eläkkeensaajat ry:n kuoro Laulakko nää sekä Rantalakeuden Eläkkeensaajat RES:n kuoro Vuokot ja Veikot, johtaa Suvi Partanen, vapaa pääsy, käsiohjelma 13 e

torstai 15.12. klo 20 Haukiputaan seurakuntakeskus, Joulumusiikkia kynttilän valossa, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, johtaa Hannu Niemelä, urut Elias Niemelä, Raamatunluku Outi Palokangas, liput 5 e

perjantai 16.12. klo 19 Oulun tuomiokirkko, Riemuisa joulunsanoma! -joulukonsertti, Oulun Tuomiokirkon Katedraalikuoro, Elias Niemelä urut, Jaakko Tyni kuoronjohto, Henna-Mari Sivula sopraano ja musiikinjohto, vapaa pääsy, osallistua voi paikan päällä tai verkossa virtuaalikirkko.fi, vapaa pääsy

lauantai 17.12. klo 17 Karjasillan kirkko, Tammenlehväkuoron joulukonsertti, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

sunnuntai 18.12. klo 20 Pyhän Andreaan kirkko, Armon valkokyyhky -joulukonsertti, Mieskuoro Aalto, vapaa pääsy, käsiohjelma 5 e

maanantai 19.12. klo 18 Karjasillan kirkko, Joulun ihme -joulukonsertti, Cantilo Laudis -kuoro ja Oulun Kamariorkesteri, Toni Hintsala baritoni, Irina Vavilova urut, musiikinjohto Olli Heikkilä, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

maanantai 19.12. klo 20 Karjasillan kirkko, Joulun ihme -joulukonsertti, Cantilo Laudis -kuoro ja Oulun Kamariorkesteri, baritoni Toni Hintsala, urut Irina Vavilova, musiikinjohto Olli Heikkilä, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

maanantai 19.12. klo 20 Oulun tuomiokirkko, Joulumusiikkia kynttilän valossa, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, johtaa Hannu Niemelä, sopraano Annukka Palola, urut Elias Niemelä, Raamatunluku Samuli Ruusuvuori, liput 5 e (sis. Seimelle-CD)

tiistai 20.12. klo 19 Karjasillan kirkko, Mieskuoro Weljien joulukonsertti, mukana myös Karjasillan seurakunnan Laulupojat-kuoro, musiikinjohtajana toimii Joonas Vatjus, Laulupojat-kuoroa johtaa Eeva-Maija Sorvari, vapaa pääsy, käsiohjelma 10/5 e

keskiviikko 21.12. klo 19 Ylikiimingin kirkko, Hohde-kuoron joulukonsertti, johtaa Tuomo Rahko, urut Jaakko Rahko, huilu Anniina Hyväri, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

keskiviikko 21.12. klo 19 Pyhän Luukkaan kappeli, Joulun lapsesta laulelen, Lauluyhtyeet Hoijakka, Lumoa ja Poloku, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

torstai 22.12. klo 20 Oulujoen kirkko, Gaudiaten joulukonsertti, johtaa Lauri Nurkkala, urut Johanna Simonen, vapaa pääsy

 

Muita joulukonsertteja Oulun seurakunnissa

 

perjantai 9.12. klo 18 Tuiran kirkko, Ilmassa on joulun taikaa -joulukonsertti, Tiina Pitkänen laulu ja Virpi Piippo laulu sekä Pekka Virtanen piano. Lauluyhtye Hymni. Vapaa pääsy, ohjelma 15 e.

tiistai 13.12. klo 18 Maikkulan kappeli, Jos joulu jää sydämeen -joulukonsertti, Sisko Loimulahti laulu ja Suvi Partanen piano ja laulu, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e

torstai 15.12. klo 19 Ylikiimingin kirkko, Joel Hallikaisen joulukonsertti, liput 10 e

sunnuntai 18.12. klo 18 Karjasillan kirkko, Aarnen ja Tuomaksen joulu, Tuomas Katajala tenori, Aarne Pelkonen baritoni, Jukka Perko saksofoni, Ilpo Laspas urut, liput Ticketmaster tai tuntia ennen ovelta: aikuiset 34 e, lapset alle 17-v. 20 e, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet 28 e, pyörätuoli + saattaja 34 e

keskiviikko 21.12. klo 19 Kastellin kirkko, Suloinen Joulu, Terhi Lehtoniemi, laulu, Silja Lassila, viulu, Katja Esle, laulu, Petteri Juanto, koskettimet, taustalaulu, vapaa pääsy, käsiohjelma 12 e, osa tuotosta menee Hope ry Oululle

torstai 22.12. klo 18 Oulun tuomiokirkko, Valo välkkyvi talvitiellä -joulukonsertti, laulusolistit Henna-Mari Sivula sopraano ja Lauri-Kalle Kallunki, piano Kaisa Pulkkanen, urut Elias Niemelä ja soitinyhtye, jossa soittavat viulu Mikko Sorri (konserttimestari), Silja Lassila, Anna-Briitta Karjalainen, Aino Liikanen sekä Visa Smolander alttoviulu, Juhana Ritakorpi sello ja Juha Nääppä kontrabasso, vapaa pääsy

torstai 22.12. klo 19 Oulunsalon kirkko, Joulurauhaa -konsertti, Raimo Paaso laulu, Joonas Vapaavuori sello ja Jaakko Rahko piano, vapaa pääsy, käsiohjelma 5 e

torstai 22.12. klo 20.30 Oulun tuomiokirkko, Valo välkkyvi talvitiellä -joulukonsertti, laulusolistit Henna-Mari Sivula sopraano ja Lauri-Kalle Kallunki, piano Kaisa Pulkkanen, urut Elias Niemelä ja soitinyhtye, jossa soittavat viulu Mikko Sorri (konserttimestari), Silja Lassila, Anna-Briitta Karjalainen, Aino Liikanen sekä Visa Smolander alttoviulu, Juhana Ritakorpi sello ja Juha Nääppä kontrabasso, vapaa pääsy, osallistua voi paikan päällä tai verkossa virtuaalikirkko.fi


Oulun seurakuntien joulukonsertit löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/etusivu/joulu/konsertit

Oulun seurakuntien joulusivut löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/joulu

 

Thu Dec 01 08:05:00 EET 2022