Nöyryyttä vai alistumista?

Soitin aikoinaan 7.-luokkalaisena sähkökitaraa. Olin omasta mielestäni tietysti kova jätkä ja kepittäjä. Odotas kun päästiin Kajaanin bändileirille, ja olin ilmoittanut itseni vähän parempien soittajien joukkoon. Kyllä se nolous oli suurta, kun pääsi isojen poikien joukkoon soittamaan ja tajusi, että pitäisi olla aloittelijoiden ryhmässä.

Nöyryyden vastakohta on ylpeys. Sitä läksyä jokainen varmasti opettelee elämässä. Evagrios Pontoslainen 300-luvulta (sama mies, joka keksi kuoleman synnit), kirjoitti, että ”ylpeyden demoni turmelee sielun kaikkein pahimmin”. 

Ihmisten ylpeyttä on viime vuosina koeteltu, on kysytty nöyryyttämme. Maailmassa on tapahtunut suuria asioita. Elämään on tullut tunne, että suunnastani määräävät suuremmat voimat. Ensin tuli pandemia ja sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka on todella säikäyttänyt suomalaiset ja horjuttanut uskoamme tulevaan. 

Mitenkähän sitä pitäisi elämään nyt oikein asennoitua, nöyristyen vai alistuen?

Nöyryys ja alistuminen ovat eri asioita. Eräs aforismi sanoo, ”Nöyryys ei ole sitä, että ajattelet vähemmän itsestäsi, vaan että ajattelet itseäsi vähemmän.” 

Elämän suuret voimat opettavat, ettei elämää luoda eikä tulevaisuutta rakenneta itse, vaan tämä päivä otetaan vastaan. Elämän keskellä on parantavaa myöntää oma heikkoutensa, voimattomuutensa ja kyvyttömyytensä. Siltikään elämässä ei pidä nöyristellä eikä alistua, vaan pelottomasti ja rohkeasti kohdata huominen.

Yksi hyvä ohjenuora on AA-liikkeestä tuttu tyyneysrukous: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Jaakko Tuisku

Kirkkoherra, Haukiputaan seurakunta

Kirjoitus on julkaistu Forum24-lehdessä 30.3.2022.