Lasten ja lapsiperheiden kesätoiminta 2019

 

 

Lastenpäivät Lämsänjärvellä


3.–28.6. klo 10–15 7–10-vuotiaille (2009-2012 syntyneet) Lämsänjärven kaupunkileirikeskuksessa (Hiihtomajantie 2)
Lastenpäivien ohjelmaan kuuluu vapaata puuhaa, mutta tarjolla on myös ohjattua tekemistä, kuten askartelua ja pelaamista. Jokaiseen päivään sisältyy lapsille sopiva, pieni hartaushetki. Leireillä tarjotaan päivittäin lämmin ateria. Toimintaan osallistuminen on maksutonta.
Lastenpäivät ovat kesäkuun ajan joka arkipäivä (ei juhannusaattona). Jokaiselle viikolle ilmoittaudutaan viimeistään edellisen viikon torstaina. Ilmoittautuminen ma 6.5. alkaen ja lisätietoja: www.oulunseurakunnat.fi/lastenpaivat

 

Kiimingin seurakunta

Kesäkerhot 2019

Kiimingin Kirkkopirtti: Kesäkerho toimii (arkipäivisin) 3-14.6 välisenä aikana, tällä aikavälillä voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän. Aamupäivän ryhmä kokoontuu klo 9-11.30 ja iltapäivän ryhmä klo 12.30-15. Kesäkerhoon voivat osallistua lapset, jotka ovat syntyneet vuosina 2013-2015.  Omat eväät kannattaa ottaa mukaan. Ilmoittautuminen paikan päällä lasta tuotaessa. Toiminnasta vastaavat seurakunnan lastenohjaajat sekä nuoret avustajat.  Kyselyihin vastaavat lastenohjaajat puhelin 040-7431902 (Kirkkopirtti)  0400-835374 (Jäälin kappeli)


Jäälin kappeli: Kesäkerho toimii (arkipäivisin) 3-14.6 välisenä aikana, tällä aikavälillä voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän. Aamupäivän ryhmä kokoontuu klo 9-11.30 ja iltapäivän ryhmä klo 12.30-15. Kesäkerhoon voivat osallistua lapset, jotka ovat syntyneet vuosina 2013-2016.  Omat eväät kannattaa ottaa mukaan. Ilmoittautuminen paikan päällä lasta tuotaessa. Kyselyihin vastaavat lastenohjaajat puhelin 0400-835374 (Jäälin kappeli)


Ylikiimingin seurakuntatalo: Kesäkerho toimii (arkipäivisin) 10-14.6 välisenä aikana, tällä aikavälillä voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän. Aamupäivän ryhmä kokoontuu klo 9-11.30 ja iltapäivän ryhmä klo 12.30-15. Kesäkerhoon voivat osallistua lapset, jotka ovat syntyneet vuosina 2013-2015.  Omat eväät kannattaa ottaa mukaan. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä (maanantain ryhmään edellisen viikon perjantaina) tekstiviestillä (lapsen nimi ja synt.vuosi) numeroon 044 3161721/ Ylikiimingin lastenohjaajat


Yli-Iin varhaiskasvatuksen tila: Kesäkerho toimii (arkipäivisin) 3-7.6 välisenä aikana, tällä aikavälillä voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän. Aamupäivän ryhmä kokoontuu klo 9-11.30 ja iltapäivän ryhmä klo 12.30-15. Kesäkerhoon voivat osallistua lapset, jotka ovat syntyneet vuosina 2013-2015.  Omat eväät kannattaa ottaa mukaan. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä (maanantain ryhmään edellisen viikon perjantaina) tekstiviestillä (lapsen nimi ja synt.vuosi) numeroon 044 3161456 / Yli-Iin lastenohjaajat

 

Kiimingin seurakunnan varkkojen kesäkerho
1.–5.-luokkalaiset
5.–6.6. ja 11.–13.6. klo 10–14
Kirkonkylän seurakuntakeskuksessa
Leiripäivänä leikkejä, pelejä ja askartelua yhdessäoloa. Kesäkerhoista lisätietoja Aulikki Rinta-Säntti 040 7431904 ja Riina Moilanen 040 5609678.



Kiimingin seurakunnan kesäleirit
Leirien ohjelmassa uimista, askartelua, ulkopelejä- ja leikkejä, rastirata, olympialaiset, musisointia, hiljentymistä ja muuta mukavaa yhteistä leiriohjelmaa. Leirit on tarkoitettu ensisijaisesti Kiimingin seurakunnan jäsenille. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään leirikirje hyvissä ajoin ennen leiriä. Tarkemmat aikataulut näet leirikirjeestä. Leireille on yhteiskuljetus.

Leiri 4.–7.-luokkalaiset 24.-27.6Haapavedellä, leirin hinta 35 euroa. Ohjaajina Riina Moilanen ja Julia Lakkapää

Leiri A, 2.–4.-luokkalaisille tytöille 30.6–2.7. Juuman leirikeskuksessa Kuusamossa. Leirin hinta 30 euroa. Ohjaajina Aulikki Rinta-Säntti ja Julia Lakkapää

Leiri B, 4.–7.-luokkalaisille tytöille 2.–5.7. Juuman leirikeskuksessa Kuusamossa. Leirin hinta 35 euroa. Ohjaajina Aulikki Rinta-Säntti ja Marika Huttu
Lisätietoja voi kysyä Aulikki Rinta-Säntiltä p. 040-7431904. Ilmoittautuminen 31.5. mennessä www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Huom! Luokalla tarkoitetaan luokka-astetta ilmoittautumispäivänä. Leirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

Oulujoen seurakunta

Kesäkerhot 4-7 -vuotiaille (v.2012-2015 -syntyneille) arkipäivisin klo 10-14:

Huonesuon srk-kodilla 4.-14.6.

Hintan srk-talolla 5.-18.6.

Ilmoittautuminen kesäkerhoon maanantaina 27.5 klo 9-16 Huonesuo (044-3161654), Hintta (0405881543). Kerhot ovat maksuttomia.

Perheiden kesätupa Myllyojan srk-talolla arkipäivisin 5-18.6 avoinna klo 10-14. Jokainen kesätupa alkaa yhteiselle ulkoiluhetkellä. Maksuton ja ei ilmoittautumista.

Perheiden juhannusjuhla keskiviikkona 19.6 Hintan seurakuntakodilla. (Katso tarkemmin tapahtumakalenterin puolelta.)

 

Oulunsalon seurakunta

 

Kesäkerhot 3-6-vuotiaille, osoitteessa Vattukuja 2
 
Mukaan tarvitset: pienet eväät ja ulkoiluun sopivat vaatteet. Kerhoon ilmoittaudutaan soittamalla etukäteen.
 
Kerhopäivät:
 
ti 4.6. klo 12.30- 15.00, ilmoittautuminen ma 3.6. klo 13-14 p. 044-7453869
 
pe 7.6. klo 9.00- 11.30, ilmoittautuminen to 6.5. klo 13-14 p. 044-7453870
 
ti 11.6. klo 12.30- 15.00, ilmoittautuminen ma 10.6. klo 13-14 p. 044-7453871
 
pe 14.6. klo 9.00 -11.30, ilmoittautuminen to 13.6. klo 13-14 p. 044-7453869
  
 
Kesäperhekerhot lapsiperheille ja perhepäivähoidolle, osoitteessa Vattukuja 2
 
Kerhoon voi osallistua kaikenikäiset ilman ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu ja pientä aamupalaa.
 
maanantaina 3. ja 10.päivä kesäkuuta klo 9.30- 11.30
 
torstaina 6. ja 13.päivä kesäkuuta klo 9.30 -11.30
 

Tuiran seurakunnan varhaiskasvatuksen avoin kesätoiminta 2019

Kaikki toiminta on avointa ja ilmaista, ellei toisin mainita. Tervetuloa mukaan kesätoimintaan!


PALOKAN SRK-KOTI, Parkettitie 3

Perheiden kokkipyhäkoulu 11.6, 18.6 ja 25.6 klo 9.30-12.30

Kesänallekahvila 6.6, 13.6 ja 18.6 klo 9.30-11

Palokan alueen kesätapahtuma 19.6 klo 16-21

Kesätassut 3.6 klo 10.30-11

 

TUIRAN KIRKKO, Myllytie 5

Kesätassut 10.6 ja 14.6 klo 10.30-11 

Isovanhempien ja lastenlasten kesäkerho

12.6 klo 13.30-15

17.6 klo 10-11.30

Kesänallekahvila 6.6, 13.6 ja 20.6 klo 10-12

 

PYHÄN LUUKKAAN KAPPELI, Yliopistokatu 7

Kesäperhekerho 5.6, 12.6 ja 19.6 klo 9.30-11

Kesätassut 7.6 klo 10-10.30 ja 12-12.30

Soivan Siilen lastenkonsertti, Rytmitassujen 10-vuotisjuhlavuoden ilmainen konsertti kaikille lapsille ja perheille 5.6 klo 18

 

PYHÄN TUOMAAN KIRKKO, Mielikintie 3

Kesäkokkipyhäkoulu 6.6, 11.6, 18.6 ja 25.6 klo 13-15

Kesäkahvila

5.6, 12.6, 19.6 ja 26.6 klo 9-12 

7.6 ja 14.6 klo 10-12


KOSKELAN SRK-KOTI, Koskelantie 86

Perheiden eväsretki, Nallen kesäpiha

3.6, 10.6, 17.6 klo 9-13

5.6, 12.6 ja 19.6 klo 9-11

 

MUUTA TOIMINTAA

Yhteinen puistohetki

7.6 ja 14.6 klo 9-11.30 Nallikarin leikkipuisto, Nallikarinranta

Puistopyhäkoulu 

4.6, 11.6 ja 18.6 klo 10 Ritaharjun keskusleikkipuisto. Sadevaraus.

 

Varhaiskasvatuksen työntekijät kiertävät alueen leikkipuistoja. Bongaa ja tule juttelemaan!

ti 4.6 klo 9-11 Linnanmaa-Kaijonharjun alueella

pe 14.6 klo 9-11 Ritaharju-Kuivasrannan alueella

ke 19.6 klo 13-15 Kuivasjärven alueella

Haukiputaan seurakunta

Koululaisten kesäleirit.  Kesäleiri pidetään Suvelan leirikeskuksessa Kiimingissä. Leirillä nautitaan kesästä pelaten, leikkien, askarrellen ja kaikkea kivaa yhdessä tehden! Ilmoittautumisessa voit lisäksi toivoa, että mitä erityisesti haluaisit leirillä tehdä!

7-10-vuotiaiden leiri 1.-3.7. Lisätiedot ja ilmoittautuminen TÄSTÄ.

11-14-vuotaiden leiri 3.-5.7. Lisätiedot ja ilmoittautuminen TÄSTÄ

Toimintapäivät. Tekemistä ja toimintaa lapsille kesän arkipäiviin. Toimintapäivät maanantaista perjantaihin klo 10-15 viikoilla 23, 24 ja 31 Wirkkulassa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen TÄSTÄ.

 

Nuorten telttaleiri Rokualla


Vuonna 2004 syntyneet ja sitä vanhemmat nuoret 16.–18.8. Rokuan leirikeskus. Leirin ohjelmassa paintballia, melontaa, vaellusta, pelejä, musaa ja muuten vain oloa! Leiri on tarkoitettu oululaisille ja iiläisille nuorille. Leirin hinta 20 euroa. Leirimaksuun sisältyy matkat, majoitus seurakunnan puolijoukkueteltoissa, ohjelma, ruokailut ja vakuutus. Lisätietoa nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorvalta p. 045 657 6122, katri.haapakorva@evl.fi. Ilmoittautuminen 29.7. mennessä osoitteessa http://www.oulunseurakunnat.fi/tule-mukaan.


Päivitetty 7.5.2019