Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia Oulun, Kempeleen, Muhoksen ja Iin seurakuntien sekä Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin työntekijöille ja luottamushenkilöille. Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista ja rekisteröitymistä Eura2021-järjestelmään. Tietoja käytetään hankkeen aikana osallistujaseurannassa. Tiedot poistuvat viimeistään hankkeen päättyessä. Tutustu TIMU-hankkeen tietosuojaselosteeseen tästä linkistä.
Tavoite: muodostetaan kattava kokonaiskuva tiedolla johtamisen kehittämisen toimenpiteiksi.
Keväällä 2024 toteutettiin seurakuntayhtymän johdon valmennus tiedolla johtamisen nykytilasta organisaatiossa. Valmennuksen tuloksena syntyi Oulun seurakuntayhtymän tiedolla johtamisen kypsyysmalli. Kypsyysmallissa on kuvattu se mitä tavoittelemme, ja mitä teemme seuraavaksi edistääksemme tiedolla johtamisen hyviä käytäntöjä Oulun seurakuntayhtymässä.
Keväällä 2024 lähetettiin kohderyhmälle kysely, jonka tavoitteena oli kartoittaa tiedolla johtamisen nykytilaa. Samalla vastaajilla oli mahdollisuus esittää toiveita hankkeen toteuttamiselle.
Touko-kesäkuussa 2024 järjestettiin "Tiedolla johtaminen Kirkossa - Kolmen tapahtuman kokonaisuus kirkon toimintaympäristöstä". Katso tarkemmin kohdassa Mitä TIMUssa tapahtuu.
Kysy lisää projektipäälliköltä.
Tavoite: varmistetaan ymmärrys tiedolla johtamisen merkityksestä työyhteisölle, sekä osallistetaan työyhteisöt tunnistamaan tiedolla johtamisen osaamistarpeita, reunaehtoja ja tehtäviä sekä sitoutumista niihin.
Syksyllä 2023 kartoitettiin Oulun seurakuntayhtymän tietojärjestelmien nykytilaa - dataa, datalähteitä, raportteja, mittareita sekä näihin liittyviä prosesseja. Kartoituksen myötä tunnistettiin tarve kuvata avainprosessit selkeästi ja ymmärrettävästi.
Tulevista tapahtumista ilmoitamme Mitä TIMUssa tapahtuu -sivulla. Kysy lisää projektipäälliköltä.
Tavoite: seurakunnissa tunnistetaan yhteensovittavan johtamisen ja yhteiskehittämisen mahdollisuudet strategian toteuttamisessa. Syksyllä 2023 käynnistettiin kolmen seurakunnan pilotit. Tarkoituksena on hyödyntää pilottien tuloksia TIMU-hankkeen kaikissa kohderyhmissä kevään 2025 aikana.
Tulevista tapahtumista ilmoitamme Mitä TIMUssa tapahtuu -sivulla. Kysy lisää projektipäälliköltä.
Tavoite: vahvistaa organisaation muutoskykyä ja tuloksellisuutta. Valmennus painottuu yhteisen merkityksen sekä tavoitteiden selkeyttämiseen ja keskinäisen luottamuksen kasvattamiseen.
Tulos: muutosjohtaminen on kiinteä osa uudistumiskykyisten työyhteisöjen johtamista ja toimintaa.
Tulevista tapahtumista ilmoitamme Mitä TIMUssa tapahtuu -sivulla. Kysy lisää projektipäälliköltä.
Tavoite: painotetaan viestinnän merkitystä tiedolla johtamiseen sitoutumisessa ja organisaation vuorovaikutuskulttuurin kehittämisessä.
Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut -yksikössä on toteutettu syksystä 2023 alkaen pilotti, jossa tehtiin lähtötilanneanalyysi sekä viestinnän tarpeiden, tavoitteiden ja vaikuttavuuden mittaamisen kartoitus. TIMU-hanke oli mukana rakentamassa seurakuntayhtymän sisäistä viestintäkanavaa, intraa, sekä viestintäopasta tiedolla johtamisen näkökulmasta.
Tulos: tehostamalla sisäistä ja ulkoista viestintää vahvistetaan tiedolla johtamiseen sitoutumista.
Tulevista tapahtumista ilmoitamme Mitä TIMUssa tapahtuu -sivulla. Kysy lisää projektipäälliköltä.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä