Vanhimmat kynttiläkruunut 1720-luvulta

Oulun tuomiokirkon kirkkosalia valaisee 12 vanhaa kynttiläkruunua, joista yksi sijaitsee urkulehterillä. Seitsemän vanhinta kattokruunua on lahjoitettu messinkirunkoihin kaiverrettujen tietojen perusteella vuosina 1723–1730 eli pian ison vihan jälkeen. Lahjoitukset olivat tuolloin todella tarpeen, sillä venäläisten miehityksen aikana Oulun silloisesta 1610-luvulla rakennetusta kirkosta oli kadonnut lukuisia valaisimia ja muuta esineistöä, muun muassa kaikki alttarivaatteet ja taulut.


Lahjoitusintoa lienee lisännyt se, että monet seurakuntalaisista olivat olleet miehityksen aikana paossa Tukholmassa ja tutustuneet siellä kaupungin kauniisiin kirkkoihin. Vanha arvokas irtaimisto siirrettiin nykyiseen Sofia Magdaleenan kirkkoon sen valmistuttua 1777. Kattokruunut ovat säilyneet näihin päiviin saakka vuoden 1822 tuhoisasta tulipalosta huolimatta. Nykyisin ne kaikki ovat sähköistettyjä. Muutostyöt on tehty luultavasti jo 1907, jolloin kirkkoon asennettiin sähkövalot.

1720-luvulla kattokruunuja lahjoittivat kirkkoon ainakin Klaes Jenderjanin leski Katariina Henrikintytär, Frans ja Sara Franzen, raatimies Daniel Pilkarin jälkeläiset ja Henrik sekä Katarina Arvolander. Muista lahjoittajista ei ole säilynyt varmaa tietoa. Näistä valaisimista näyttävimpiin kuuluvat kaksi 16-haaraista kynttiläkruunua: Arvolanderien lahjoittama kirkkosalin ristikeskuksessa ja Katarina Henrikintyttären lahjoittama kirkon keskikäytävän etuosassa.

Teksti: Kirsi Schali