Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuvassa näkyy Karjasillan seurakunnan rippikoulukortti. Rippikouluvuoden aikana tulee osallistua 8 seurakunnan tilaisuuteen, joista 4 on jumalanpalveluksia ja 4 muita tilaisuuksia. Suurin osa merkeistä tulee kerättyä oman ryhmän kokoontumisten myötä. Tältä sivulta löydät kootusti tiedon korvaavista tilaisuuksista.
Rippikoulusunnuntai on 26.1. ja silloin järjestetään kaksi rippikoulumessua Karjasillan kirkossa klo 10 ja klo 13 sekä Kastellin kirkossa klo 10 Muualla rippikoulun käyvien ryhmälle. Jos et voi osallistua tähän messuun, käy sen tilalta ensisijaisesti Maikkulan kappelimessussa tai Kastellin kirkon iltamessussa (molemmat kerran kuussa). Toissijaisesti mikä tahansa jumalanpalvelus käy.
Tavalliset jumalanpalvelusmerkit voi kerätä mistä tahansa kirkosta ympäri Suomea. Huomaa, että muissa kirkoissa saattaa olla käytössä eteisessä postilaatikko, johon rippikoulukortti pitää laittaa ennen tilaisuuden alkua. Messu tarkoittaa jumalanpalvelusta, jossa on ehtoollinen. Aattohartaus, iltakirkko, sanajumalanpalvelus tai rukoushetki ovat tilaisuuksia, joista merkki myös tulee tähän kohtaan. Koulun ohjelmaan kuuluvista joulu- tai kevätkirkoista ei tule rippikoulumerkkejä, koska ne ovat osa koulupäivää.
Nuortenilta
Karjasillan seurakunnassa nuortenillan nimi on PA-ilta, koska se on Pyhän Andreaan kirkolla. Nuortenilta joka torstai klo 17-20 ja sen keskellä 18-19 on ohjattua yhteistä tekemistä ja iltahartaus. Korttiin saat merkin, kun osallistut ohjelmaosioon klo 18-19. @karjasillannuoret instagram-tilillä mainostetaan muitakin nuorten tapahtumia ja niistä mistä tahansa saat rippikoulumerkin. Nuorteniltoja, yökahviloita ja avoimia ovia järjestetään kaikissa Oulun seurakunnissa eri päivinä ja aikoina, joten voit hakea merkin myös jostain muualta.
Lähetys- ja diakoniapäivä
Tässä tapahtumassa Karjasillan seurakunnan diakoniatyöntekijät sekä lähetystyön vastuuhenkilöt esittelevät työtään. Rippikouluryhmäsi on kutsuttu johonkin seuraavista tilaisuuksista. Kaikki kokoontumiset ovat Maikkulan kappelilla:
PE 14.3. KLO 17-19
LA 15.3. KLO 9-11, KLO 12-14 TAI KLO 15-17
PE 28.3. KLO 17-19
LA 29.3. KLO 9-11, KLO 12-14 TAI KLO 15-17
Jos et pääse oman ryhmäsi tilaisuuteen, voit ilman erillistä ilmoitusta mennä jollekin toiselle kerralle mukaan. Jos et ole käynyt näistä tapahtumista missään, pyydä korvaava tehtävä ryhmäsi papilta.
Kirkkomusiikkitilaisuus
Suosittelemme kaikille rippikoululaisille osallistumista yhdessä perheen kanssa Kauneimpiin joululauluihin tätä merkkiä varten. Kaikki Oulun seurakuntien musiikkitilaisuudet löydät tästä tapahtumalinkistä. Huomaa, että osa konserteista saattaa olla pääsymaksullisia. Useimmissa konserteissa on vapaa sisäänpääsy, mutta käsiohjelmasta pyydetään maksu. Voit osallistua kirkkomusiikkitilaisuuteen missä tahansa kirkossa.
Vapaavalintainen tilaisuus
Tähän kelpaa mikä tahansa mikä tahansa edellä mainituista tilaisuuksista, myös jumalanpalvelus jolloin niitä voi olla kortissa kerättynä yhteensä viisi. Jos perheeseenne osuu vuoden aikana kirkollisia toimituksia eli ristiäiset, häät tai hautajaiset, voit pyytää korttiin merkin tilaisuuden papilta. Tähän kelpaa myös osallistuminen mihin tahansa muuhun seurakunnan järjestämään tilaisuuteen, joita on esimerkiksi ilmaiset aamupuurot, perhetapahtumat ja leirit. Mikä tahansa esimerkiksi Rauhan Tervehdyksessä ilmoitettu tapahtuma sopii tähän.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä